torstai 17. marraskuuta 2016

Palmen murha: Huono tutkinta

Viranomaisten toiminta on ollut Palme-murhan tutkimuksen osalta sangen omituista. On ollut paljon erehdyksiä ja vääristelyä sekä vallankäyttöä. Kaikenlaisia kummallisuuksia, mikä kaikki on koko ajan vahvistanut käsitystä, että murhaan liittyy jotain hyvin synkkää ja viheliäistä. Poliisin toimet saivat alusta lähtien osakseen kovaa kritiikkiä. Myös medialta.

Monet poliisit ja viranomaiset tuntuivat vaihtaneen tehtäviään juuri täksi illaksi. Kuten ensimmäisen hälytyksen vastaan ottaja Ulf Helin, joka yleensä oli partioautossa 3230. Hän toimi täysin vastoin ohjeita. Hän katkaisi puhelun 20 sekunnin jälkeen. Hän ei hälyttänyt esimiehiään tai ambulanssia eikä alkanut raportoida. Tämä kaikki antoi murhaajalle n. kolme minuuttia lisäaikaa pakenemiseen.

Tämä oli kuitenkin vain alku monille kummallisuuksille poliisin hälytyskeskuksessa tuona yönä. Normaalit rutiinit pysähtyivät, kun saapui tieto, että kyseessä oli pääministeri. Monia erehdyksiä tehtiin ja ne olivat kohtalokkaita. Etsintää ei orhanisoitu ja partiot liikkuivat ilman suunnitelmaa. Ensimmäisten tuntien aikana vain kaksi ihmistä toimi koko ajan vain tämän asian parissa. Väkeä tuntui olleen paikalla, mutta heidän henkilöllisyyttään ei ole helppoa saada selville. Työtehtävien rekisteri on tuolta yöltä julistettu salaiseksi valtion turvallisuus perusteena.

Juristikomissio kirjoitti myöhemmin, että verrattuna saatavilla olleisiin kokonaisresursseihin vain muutama partio oli etsimässä tekijää. Saatavilla olevien asiakirjojen perusteella noin yhtä paljon partioita määrättiin muihin tehtäviin, joiden prioriteetti oli toissijainen tähän rikokseen nähden. Seuranneiden tuntien aikana vain rajoitetut resurssit ohjattiin pääministerin murhan selvittämiseen. Tiettyä henkilöstöä pidettiin valmiudessa koko yön ilman mitään määrättyä tehtävää.

Alusta lähtien kaikki tuntui etenevän äärimmäisen hitaasti - esim. Tukholman poliisin väkeä informoitiin kovin myöhään koordinaatiokeskuksen vastaavan johtajan Hans Kocin taholta ja hän odotti 15 minuuttia puolestaan, kun oli saanut tiedon murhatun henkilöllisyydestä, ennen kuin kertoi asiasta esimiehilleen. Hälytyskeskuksen henkilöstö vastaili koko yön lehdistön kysymyksiin sen sijaan, että olisi keskittynyt murha-asiaan. Oli annettu määräyksiä, joiden mukaan kaikki soitot lehdistöltä ohjattiin hälytyskeskukseen, tutkimuksen hermokeskukseen. Tästä kaikesta on kertonut Rolf Fredriksson Poutiaisen veljeksille, jotka ovat kirjoittaneet tunnetun kirjan murhasta. Puhelimeen vastailun lisäksi koko ajan uli ohjeita siitä, mitä sai sanoa ja mitä ei. Kesken murhatapauksen kontrollikeskuksen tietokoneet käskettiin siirtää naapurihuoneeseen, mutta kukaan ei yhdistänyt johtoja, mikä aiheutti uuden puolen tunnin viiivytyksen. Hans Koci sanoi myöhemmin, että olisi voinut itse hoitaa yhdistämiset, jos hänellä ei olisi ollut niin kiireitä muissa tehtävissä. Kun korkea upseeri oli saapunut klo 00.30, Koci jätti koko murha-asian muille ja keskittyi myllynsiirtotyöhön.

Kun näytöt oli viimein kytketty, oli kaikki valmista tehokasta poliisityötä varten. Toimintamemon mukaanmitään ei kuitenkaan tapahtunut ennen klo 2:49 aamuyöllä, 2 tuntia ja 23 minuuttia murhan jälkeen. Ylijohtaja Anders Thornestedt myös lopetti äkkiä, päätti jättää jutun ja siirtyä rinnakkaiskeskukseen muiden asioiden pariin. Hän väitti halunneensa saada kokonaiskuvan Tukholman tilanteesta. Koordinaatiokeskus jäi nyt kuitenkin täysin ilman johtoa klo 03.00 jälkeen. Kun juristikomissio kuulusteli 27.1.1987 Gösta Welanderia, hän myönsi, että hälytystä oli viivytetty tietoisesti. Kansallinen hälytys kuitenkin aktivoisi koko poliisikuntaa. Hälytys lähetettiin ensimmäisen kerran klo 02:06.

Ensimmäinen julkinen hätätiedotus/etsintäkuulutus kuului näin: "Pääministerin ampujan kuvaus: kaksi tekijää, 40-45 vuotiaita, tumma tukka, yksi huomattavan pitkä, yksi pukeutunut tummaan, sinipäällysteiseen takkiin, saattavat kuulua Ustasha-järjestöön. Tiedot Tukholman poliisille..." Tutkijat muuttivat mieltään myöhemmin: Lehdistötilaisuudessa 1.3. Hans Holmér sanoi tekijöitä olleen vain yhden. Jostain syystä poliisikomisario Göstä Welander oli eliminoinut myös tiedot kroatialaisesta Ustasha-järjestöstä. Tämä julkaistiin oikaisuna klo 05:06. Holmér itse piti epätavallisena, että niinkin perusasiassa kuin kansallinen hälytystiedotus kävi näin. Ensimmäiset kansalliset hälytykset perustuivat Lisbet Palmen todistukseen. Tämän varmistaakseen 8.5.1988 toimittaja Maja Lena Rådelius lehdestä Arbet otti yhteyttä superintendentti Åke Rimborniin, joka oli ainoa henkilö, joka kuulusteli rva Palmea sairaalassa. "Kyllä", Rimborn vastasi, "shokkitilassa Lisbet Palme väitti nähneensä kaksi tekijää ja että hän tunnisti heidät. Hän ei epäröinyt. Ainao asia, josta hän ei tahtonut puhua, oli Ushtasha-aihe. Mutta hän mainitsi Ushtashan ainakin kaksi kertaa, kuten myös, että "ne kaksi, jotka tekivät saman, jotka olivat Vanhassa kaupungissa." "Yksi heistä oli se, joka ampui."

Vaikka Rimborn sanoi näin, Palme-ryhmän Ingvar Eriksson kiisti heti lehdistön tiedot. Myös syyttäjä Jörgen Almblad väitti samaa. Heidän mukaansa Lisbet Palme ei ollut sanonut näin sairaalassa, vaan oli kertonut nähneensä vain yhden murhaajan. Eli joko Palme-ryhmä valehteli ja/tai se oli kirjoittanut uusiksi kuulusteluja ja raportteja. Rimborn on tämän jälkeen kieltäytynyt antamasta yhtään haastattelua. Hans Holmér selitti asiaa 17.3.1987. Hän väitti tuolloin, että Lisbet Palme oli kuin olikin tiedon lähde. Hän oli sairaalassa ensi tunteina kertonut tekijän näyttäneen toiselta kahdesta miehestä, jotka hän oli nähnyt ikkunastaan Västerlånggatanilta muutamaa viikkoa ennen murhaa. Sitten hän kuvaili miehiä ja arveli, että Ushtasha oli murhan takana. Näin Holmér sujuvasti sai kaiken erehdykseksi ja väitti kaiken perustuneen muistoon kahdesta miehestä aiemmin. Järkytyksen piikkiinmeni siis väitetty harhauma, joka oli välittynyt poliisille. No, vaikka näin olisi ollut, niin silloinhan Palme olisi tunnistanut murhaajan erääksi häntä aiemmin tarkkailleeksi mieheksi.

Mutta mitä Lisbet Palme oikeasti näki? Ensimmäinen kunnon kuulustelu oli suoritettu jo seuraavana päivänä hänen kotonaan. Kuulustelua johtivat superintendentti Inge Reneborg ja rikoskomisario Christer H. Sjöblom. Lisbet Palme oli vaatinut paikalle kaksi poikaansa ja ministeri Ulf Dahlstenin. Palmen vaatimuksesta kuulustelua ei nauhoitettu. Hän puhui kuulustelussa yhdestä pakoon juosseesta henkilöstä, joka oli kääntynyt vähän matkan päässä, kunnes oli jatkanut pakoaan. Tällöin hän vasta sanoi nähneensä tekijän. Hän kääntyi ja huusi apua. Tällöin hän huomasi toisen miehen 30 jaardin päässä ja katsomassa häntä kohti. Kuvauksen mukaista miestä ei ole koskaan tunnistettu. Hän lähestyi hieman, mutta teki sitten hyvin paheksuvan ja torjuvan eleen, kun Palme huusi apua. Pukeutuminen ja asema eivät sovi muiden todistajien kertomuksiin. Dammegårdin kirjan alussa kerrotaan myös muista todistajista, joiden mielestä murhaaja oli yksi kahden tai kolmen hengen ryhmästä.

Toisessa kuulustelussa 29.4. hän kertoi enemmän tekijästä rikoskomisario Lars Thonanderille ja Gunnar Hiernerille, kuten 5.5 ja 6.5 kuulusteluissa kansallisen CID:n johtajalle Tommy Lindströmille. Palme oli nähnyt murhaajan 10 - 15 jaardin päästä. Viimeisen kuulustelun lopuksi hän kertoi nähneensä 75 jaardin päässä vastaavasti tuijottaneet miehen kuin ampuja. Tämä mies Tunelgatanin kulmassa vaikuttaa olleen mahdollisesti Anders Björkman. Tämä olisi ollut hyvä todistaja Petterssonin puolustukselle, sillä hän oli nähnyt hyvin tapauksen.  Syyttäjät Jörgen Almblad ja Anders Helin onnistuivat kuitenkin sujuvasti pitämään hänet poissa oikeudenkäynneistä.

Ilmeisesti Lisbet Palme viittaa henkilöihin, joiden havaittiin tarkkailleen Palmen asuntoa. Tällaisia omituisia tarkkailijoita tavattiin usein jonkin aikaa ennen murhaa.

Phantom-kuva

22-vuotias opiskelija Sanna Törnemann oli nähnyt miehen juoksevan pakoreittiä. Uutisten jälkeen hän tajusi tämän murhaajaksi ja piirsi kuvan. Tämä ei ensin kelvannut poliiseille. Hän kertoi asiasta tuntemalleen reportterille Karin Svärdille, jonka yhteydenoton jälkeen Törnemann kutsuttiin uudelleen poliisin pakeille.Saksalaista Minolta-tekniikkaa käyttäen eri tietolähteiden perusteella laadittiin kuuluisa kasvokuva, joka levisi pian koko maailmaan. Satelliittikanava CNN näytti sitä joka tunti ympäri vuorokauden. Törnemann kauhistui, koska kuva ei vatsannut yhtään hänen piirtämäänsä kuvaa tai näkemäänsä henkilöä. Vaikka kukaan todistaja ei ollut kertonut murhaajan näyttäneen etelämaalaiselta, poliisi oli luonnostellut sellaiset piirteet. Kaikki mielsivät tekijän ulkomaalaiseksi. Lisäksi siis ihmiset alkoivat etsimään vain kuvan näköisiä ihmisiä ja lukuisia vääriä johtolankoja annettiin. Poliisit puistelivat muutenkin päätään, koska todellisuudessa tuollaisen ympäripyöreän kuvan jakaminen oli mieletöntä. Nyt kaikki ajattelivat, että murhaaja näyttäisi oikeasti kuvan mukaiselta.

Ohjelmassa Striptease jutun entinen syyttäjä Anders Helin sanoi pohtineensa Holmérin seuraajan Ölvebron kanssa huumorimielessä topten listaa pahimmista ja typerimmistä erehdyksistä ja virheistä tutkimuksen alkuvaiheessa.Helinin listan kärjessä oli aina phantom-kuva, sillä se oli aiheuttanut niin hirvittävän määrän ongelmia. Ei ollut oikeastaan mitään, mikä yhdisti kuvan esittämän miehen rikospaikkaan. Oli siis minimaalinen mahdollisuus sille, että tekijä olisi ollut kuvan mukainen. Kuvan levittäminen julkisuuteen oli hänen mielestään ihmisten petkuttamista.

On muistettava, että Lisbet Palme ei laatinut kuvaa, vaikka hänen poikansa laati oman phantom-kuvansa. Lisbet Palme ei koskana ollut mukana myöskään murhan rekonstruktioissa. Toisaalta rekonstruktiossa mukana ollut todistaja Lars Jeppson sanoi, että siinä ei ollut hänen näkemäänsä poliisipartiota Brunkebergsåsenin huipulla (Kanalen 28.10.1987). Sunniva Thelestam ei päässyt edes mukaan rekonstruktioon. Hän oli nähnyt mystisen poliisiauton juuri ennen murhaa Drottningsgatanilla. Monet ovat reagoineet tutkijoiden toimintaan. Mm. ruumiinavauksen tehnyt patologi Milan Valvira: "Tämä oli ensimmäinen kerta 40 vuoden patologin urani aikana, kun minua ei kutsuttu rekonstruktioon jutussa, jossa olin suorittanut ruumiinavauksen."

Gösta Söderström

Ei myöskään Gösta Söderströmiä ollut kutsuttu, vaikka syyttäjä K. G. Svensson oli tätä vaatinut. Alusta lähtien on huomattu epäselvyyksiä poliisiautojen liikkeissä murhapaikan lähettyvillä juuri ennen murhaa. Superintendentti Söderström kuskinaan Ingvar Windén olivat useimpien mielestä ensimmäiset poliisit autolla n:o 2520 murhapaikalla. Söderström vannoo saapuneensa klo 23:30. Hänen mukaansa virallinen ajankohta klo 23:24 on väärä. Gösta Söderström sanoo seuraavasti 12.10.1996 Dagens Nyheterissä seuraavasti otsikoidussa jutussa "Superintendentti Gösta Söderström syyttää kollegoitaan avunannosta murhaan":

"Poliisin johtohenkilöt valehtelevat.Ei ole totta, että poliisi oli murhaajan kannoilla ja että he olivat hyvin vähällä ottaa hänet kiinni.On kuitenkin totta, että ennen kuin minä saavuin paikalle, saatoit nähdä poliisiauton Malmskillnadsgatanilla, murhaajan pakoreitillä. Mutta nämä murhaajat eivät olleet pidättämässä tekijää, vaan auttamassa häntä pakoon.Seitsemän tai kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun he olivat varmistaneet, että murhaaja oli päässyt piiloon, he saapuivat rikospaikalle ja raportoivat minulle. Minulla ei ole mitään epäilystä sen suhteen, etteivätkö ruotsalaiset poliisivirkamiehet olisi sekaantuneet Olof Palmen murhaan."

Ilmeisesti tällaista salatakseen viranomaiset ovat valehdelleet kellonajan vääräksi. Jos Söderström on oikeassa, on kontrollikeskus järjestelmällisesti valehdellut toimistaan tapahtumien alussa.Tämä tarkoittaa myös sitä, että partio 1520 oli etsimässä murhaajaa kauan ennen kuin ensimmäinen hälytys oli annettu. Koska Söderström ei ole suostunut olemaan hiljaa, hänestä tehtiin paaria murhan jälkeen ja hänet leimattiin epäpäteväksi moukaksi.

Söderström kertoi seminaarissa Tukholmassa 4.11.1987, kuinka mies pysäytti heidän autonsa ja kertoi, että Sveavägenillä Tunnelgatanin luona oli ammuttu. Partio oli varma, että mies oli ollut siellä ja etsi poliisia. Söderström oli katsonut kelloaan tämän jälkeen: 23:28. Hän kirjoitti tämän raporttiin. Liikennevaloissa Sveavägenillä poliisiradiosta kuului ns. aluehälytys, joka kertoi, että erään taksin tietojen mukaan joku oli ammuttu em. paikassa. Autota 3230 ja 1230 vastasivat, koska olivat lähellä. Myös toinen autoista saapui heti kohta. Paikalla oli n. 10-12 henkeä. Eräs todistajista sanoi: "He menivät tuohon suuntaan." Söderström määräsi toisen partion heti takaa-ajoon. Windénin digitaalinen kello näytti aikaa klo 23:30 heidän saapuessaan paikalle. Miehet tarkistivat kellonsa yöllä ja Windénin kello oli oikeassa. Söderströmin kello 1 minuutti ja 43 sekuntia jäljessä.

Kun Söderström aloitti seuraavan vuoronsa, hän halusi tarkistaa ajan, jonka oli kirjoittanut raporttiin hälytyksestä, mutta joku oli repäissyt juuri tämän raporttisivun pois. Kun Söderström ei suostunut muuttamaan kantaansa kellonajan suhteen, eniten raivoissaan oli Hans Koci. Kocin ärtymys lisääntyi, kun Söderström epäili lehtien haastatteluissa, että tietokonelistauksia oli väärennetty. Söderström kutsuttiin poliisipäällikkö Sune Sandströmin puhutteluun. Keskustelun yhteydessä Sandström ilmoitti: "Hans Holmér on erittäin pettynyt sinuun."

Söderström ja kollega Göran Hellgren ovat tutustuneet online-toimintamemoon. Sen mukaan jopa seitsemän autoa olisisaapunut ennen hänen omaa partiotaan. Ensimmäinen noteeraus oli klo 23:23 ja viittasi edellä mainittuihin autoihin 3230 ja 1230. Söderströmin oma auto 2520 oli noteerattu vasta klo 23:31, mikä viittasi hänen oman havaintonsa oikeellisuuteen. Mutta entä nämä seitsemän autoa? Niiden kohdalla oli asteriski, joten ne oli merkitty myöhemmin. Juuri tämä asteriski listauksessa viittaa manipulaatioon. On myös ns. logilista, jossa jokainen tapahtuma on rekisteröity. Esim. aika 23:23 on väitetty lähetetyn ensimmäiselle autolle HZ, nimimerkki Ulf Helin. Mutta tapahtumat 23:23 - 23:30 on käsin korjattu jälkeenpäin ja jokainen HZ on merkitty asteriskilla. Nimimerkki HZ on myös määrännyt partioauton 1230 toimimaan humalaistapauksessa klo 23:24. Mutta ActionMemo-listan mukaan tämä sama partioauto on lähetetty Sveavägenille minuuttia aiemmin. "Jos aika eroaa enemmän kuin seitsemänminuuttia tietokoneen kellosta, tietokone automaattisesti lisää asteriskin", sanoo Gösta Söderström. Söderströmin raportointi manipuloinnista ei johtanut mihinkään. Palme-ryhmän superintendentti ei ryhtynyt toimenpiteisiin. Lisättäköön, että autonkuljettaja Ingvar Windéniä ei ole kuultu juristikomission eikä Edemankomission taholta, koska tätä "ei ole pidetty tarpeellisena."

Söderström on saanut tukea todistaja Karin Johanssonilta lehden Arbetet haastattelussa 18.12.1987. Hänen mukaansa vei 7-10 minuuttia aikaa siitä, kun Palme kaatui ensimmäisen poliisiauton saapumiseen. Toimittajan vastaväitteet saivat hänet vain vahvemmin pysymään kannassaan.Hän kertoi jo poliisien halunneen hänen muuttavan kertomustaan  ja myös yrittäneen lisätä siihen kaikkea typerää (M: ilmeisesti epäuskottavuuden lisäämiseksi). Ambulanssin 912 ajaja Christer Eriksson kommentoi ongelmaa samalle lehdelle samassa numerossa: "Tässä on jotain todella outoa. Ainoa asia , mitä voin snaoa, on se, että saavuimme juuri sekunteja ennen ensimmäistä poliisiautoa."

Jörgen Almblad väittää, että Söderström ja Windén ovat erhetyneet. Valaehtoisesti hän sanoi juristikomissiolle, että koordinaatiokeskuksen nauhat olivat olemassa ja että ne todistavat kaiken. Juristikomissio kirjoittaa kuitenkin, että puhelin- ja radioviestityksen tallennusvälineet eivät olisi tuolloin toimineet. Myös Säpon tallennuslaitteet puhelin- ja radioliikenettä varten eivät olisi olleet toiminnassa murhan aikana. On seikkoja, jotka viittaavat myös AM-listojen tulleen manipuloiduiksi. Syvemmin asiaan perehdytään Poutiaisten kirjassa Inuti labyrinten.

1986 kaikki tuleva ja lähtevä radio- j apuhelinviestintä tallennettiim automaattisesti 36-kanavaiselle nauhurille, jossa jokaisella oprattorilla oli oma kanavansa.Huolellinne tutustuminen nauhoituksiin hätäkeskuksen, poliisin kontrollihuoneen ja ambulanssien välisestä viestinnästä tarjoaisi hyvän kuvan tapahtumista. Joulukuussa Palme-ryhmän tutkimusyksikkö väitti, että tuon yön nauhoituksia ei olisi säilytetty, koska nauhat olivat kalliita. Ne olisi käytetty uudelleen. TV-ohjelmassa Forum toimittaja Maja Lena Rådelius sanoi, että hälytyskeskuksen varajohtaja Lars karlsand oli informoinut häntä siten, että nauha olisi poltettu. Vuotta myöhemmin Karlsan muisti, että nauha olikin tallessa, mutta se oli julistettu salaiseksi. Sen jälkeen hän sanoi, että se oli demagnetisoitu. Vähänmyöhemmin, että se oli käytetty uudelleen. V. 1991 se olisi viimein poltettu sääntöjen mukaan. Tosiasiassa tutkijat olivat vaatineet kopion nauhasta. Jostain syystä he eivät olleet kopioineet relevanttia materiaalia kokonaan, vaan olivat alkaneet editoida sitä. On olemassa kaksi nauhaa, joista toinen äänittää automaattisesti, jos toinen ei toimi. Nyt sekä nauha A että B sisältävät vastaavia ääniä, mikä on merkki manipuloinnista. Monet ovat kyseenalaistaneet hätäkeskuksen nauhan autenttisuuden. Jostain syystä on tehty huono kopio, jossa kaikki 36 kanavaa on yhdistetty, jolloin osin päällekkäisiä viestejä on yhdistelty. Kaikki aajat ovat menettäneet merkityksensä. Myöhemmin tehtiin stereokopioita. Kuitenkin esim. 14 puhelua 27:stä oli kadonnut. Poliisikopion 13 keskustelua oli piilotettu. Tietokonelistat on tuhottu myös 5 vioden päästä. Jossain on poliisien käsin kirjoittama raportti kontrollikeskuksen toimista, mutta se on salainen. Viranomaiset näyttävät kovatsi salaavan ja toisaalta tuhoavan tärkeää materiaalia. Göstä Söderströmille näytettiin konekirjoituskopiota, joka väitti 14 autoa olleen paikalla kahdessa minuutissa. Tämä ei ole totta.

Jopa kaksi Palme-komission jäsentä piti hämmentävänä nauhojen tuhoamista. Juristikomission johtopäätös on sille näytetystä raportista: "Raportti on riittämätön ja epätäydellinen, etenkin koskien tapahtumien alkuvaihetta. Annetut ajat eivät ole tarkkoja eivätkä täysin vastaa muuta dokumentaatiota, etenkään toimintamemoja digitalisoidussa järjestelmässä." Göstä Söderström: "He, jotka ovat manipuloineet ajat ja muun todistusaineiston, ovat poliisivirkailijoita. Tämä indikoi, että on olemassa poliisikytkös. Mutta miksi tämä on hyväksytty syyttäjien taholta? Tämä tuntuisi todistavan, että on myös syyttäjäkytkös. Ja miksi poliitikot ovat täysin hiljaa? Tämä merkitsee, että meillä on myös poliitikkokytkös, joten on väärin syyttää kaikesta vain poliisia. Tämä on jotain paljon isompaa." Myöhemmin hän on päätynyt käsitykseen, että on ollut kaksi hälytystä. Aiempi hälytys on voitu antaa salaisesti suoraan tietyille poliisautoille kontrollikeskuksesta. Näin on pystytty ohjaamaan partioiden toimintaa halutulla tavalla. (M: Tämä voisi viitatta siihen, että ensimmäinen "hälytys" olisi mennyt johonkin kauas tai sitten kyseessä olisikin ollut salajuoneen osallisten partioiden saama viesti. Myös Söderström sanoo suoraan:) P1:n haastattelussa 14.6. Söderström sanoo: "Mielestäni lain ohjaamaa yhteisöämme on vaurioitettu korjaamattomasti, koska Palmen murhaa ei ole selvitetty oikein. Mutta kun se lopulta on selvitetty, monet ihmiset tulevat putoamaan pois kunnioitetuista asemistaan, mutta he tulevat kohtaamaan tämän. Jos olet liannut kätesi, sinun täytyy ottaa siitä vastuu."

Todistajat

On merkillistä, että todistajia on järjestelmällisesti ignoroitu. Heitä on myös ahdisteltu, johdettu harhaan ja yritetty saada muuttamaan todistustaan. Asialla on ollut usein Säpo. Ei ihme, sillä onhan nähty ehkä jopa useita kymmeniä outoja radiopuhelinmiehiä, jotka tuntuivat olleen Palmen perässä. Yksihän tunnetusti sanoi teatterin ulkopuolella hieman ennen murhaa suomalaisen tytön kysyttyä kelloa: "Minut on tunnistettu". Hän sai ohjeen toimia silti määräyksne mukaan. Ilmeisesti ampuja oli kuitenkin jokin muu ryhmän jäsenistä.

Luotihuijaus

Pääsiäismaanantaina 1986 Hans Holmér väitti poliisien tietävän murha-aseen tyypin, Smith & Wesson -revolveri, kaliiberi .357 Magnum. Väite perustui kahteen luotiin, jotka olivat löytyneet murhapaikalta ja joiden väitettiin olevan peräisin maailman tehokkaimmasta tuliaseesta. Ruotsalainen oikeustieteen laboratorio Linköpingissä reagoi aggressiivisesti tähän ilmoitukseen. Ballistinen data luodeista osoitti, että asetyyppi ei välttämättä ollut mainittu, vaan saattoi aivan yhtä hyvin olla jokin muu, kuten amerikkalainen Ruger, brasilialainen Taurus, filippiiniläinen Kassnar tai Llama, espanjalainen Escondin tai Ruby.

Ensimmäinen luoti oli löytynyt jo lauantaina ja sen on väitetty haavoittaneen Lisbet Palmea. Luoti oli löydetty 40 jaardin päässä murhapaikasta. Ongelmallista on, että alue oli jo huolellisesti haravoitu oikeusteknikko Börje Mobergin ja hänen kollegojensa toimesta. Tuolloin luoteja ei ollut löytynyt. Lisbet-luodon löysi intialainen freelance-toimittaja Alfredo de Tavares. Toisen luodin löytäjä oli Elisabeth Belich, nuori teleoperaattori Ruotsin Radiosta.Tämän luodin on väitetty surmanneen Olof Palmen. Luoti löytyi sunnuntaina 2.3.1986 klo 12:20, 37 tuntia murhan jälkeen, seitsemän jaardin päästä verilammikosta ja betonipilarin takaa. Ei ole koskaan selvitetty, miten luoti joutui tuohon paikkaan.

Kysymyksiä heräsi jo muutaman päivän sisällä. Expressen kirjoitti 22.3.1986: "Mikä hämmentää niin poliisin kuin ammusteollisuuden asiantuntijoita, on fakta, että luodit löytyivät niin läheltä sitä paikkaa, jossa laukaukset oli ammuttu ja myös, että ne olivat lähes valmistuksen jälkeisessä kunnossa." Artikkeli kysyy sitten: "Ovatko nämä oikeat murhaluodit? Vai onko ne asetettu löytöpaikalle jälkeenpäin? Ja jos näin on, miksi?"

Ballistiikan asiantuntijat pitävät mahdottomana sitä, että luodit olisivat vain sattuneet jäämäään lähelle murhapaikkaa. Tuollainen metallivaippainen luoti lähtee ääntä nopeammin, 440 jaardia sekunnissa. Todellisuudessa niiden olisi pitänyt olla tuhat jaardia kauempana, jos ne olivat jääneet mutaan.  Smith&Wesson -agentti Anders Lexne kommentoi: "En ole koskaan nähnyt luotien löytyvän noin läheltä ammuntapaikkaa noin hyväkuntoisina. Jos ne olisivat törmänneet seinään, niiden muoto olisi muuttunut erittäin paljon. Kuitenkin Lisbet-luoti on entisessä muodossaan ja vain Olof-luodin sivuosa luodin takaosassa on uudelleenmuotoutunut."

Syyttäjä K.G. Svensson snaoo: "Rva Palmea kohti ammutun luodin on väkisin täytynyt ensin osua katukiveykseen, minkä jälkeen se on edennyt kohti rakennusta vastapäätä katua. Se on 90 % lasia julkisivultaan, mutta missään ei ole lasia rikki.Siten jossain ikkunoiden välissä täytysi olla jälkiä luodista. Tämä olisi helppoa verifioida." Svensson tilasi rakennusten julksisivuihin tutkinnan, mutta Hans Holmér ignoroi pyynnön. KG Svensson järjesti sitten omin päin koeampumisen. Siinä luodit muuttuivat rajusti verrattuna löydettyihin luoteihin

Maallikko voisi uskao, että keho ja vaatteet veisivät luodeilta energiaa, mutta ammusalan huippuasiantuntija sanoi lehdelle Expressen 22.3.1986, että vauhti on edelleen ollut yli 400 metriä sekunnissa ja se vähenee tuollaisissa esteissä vain 10-15 jaardia sekunnissa.

Entä veri- ja vaatejäljet luodeissa? Yllättäen luodeista ei löytynyt mitään tällaisia jäännöksiä. Armeijan oikeustieteellinen laboratorio ilmoittikin pesseensä luodit, jotta heidän testinsä olisivat olleet kunnollisia.Sitten luodeista otettiin muotit. Luoteja keskenään verrannut tutkimus ei pystynyt määrittämään edes sitä, olivatko ne ammuttu samalla aseella.

Eräs kummallisuus oli laukausäänen heikkous todistajien mukaaan. Aliladatulla aseella näin usein on. Tällöin ase on myös tarkempi.

Asekauppias Anders Lexne sanoo: "Ei ole suinkaan välttämätöntä, että pääministerin murhassa  käytössä olisi ollut .357 kaliiberin ase. Normaalisti .357 lipas ei sovi .38:n revolveriin. Mutta jos poraat sylinterin, se mahdollistaa pitemmän .357 patruunalippaan myös .38 -reovlveriin. Näin saadaan aikaan enemmän tulivoimaa ja samaan aikaan vaikeutetaan poliisityötä. Yksi mahdollisuus on, että murhaaja on käyttänyt vempainta, jossa isompikaliiberist asetta on hyödynnetty asennetulla korvausrullalla. Jos salamurhaaja on käyttänyt tällaista sotajuonta tutkijoiden hämmentämiseen, mahdollisuuksien määrä kasvaa katastrofaalisesti, sillä paljon kaliibereita ja merkkejä tulee mahdolliseksi. Lisäksi nämä luodit on tarkoitettu sekä .357 Magnumin että .38 lippaisiin, mutta Winchester-Western-tehdas USA:ssa ei ole koskaan valmistanut .38 lippaita tälle luodille." Luodit olvat peräisin tältä valmistajalta. "Kätevä tarkka-ampuja kotitekoisella lataajalla ("home-loader"?) voi valmistaa itselleen magnum-lippaan niin, että laukaus ei ole korvia särkevä. Vuonna 1986 tällaisia "home loadereita" saattoi löytää tuhansien ampujien pajoista ympäri maata."

Aseasiantuntija Lars Yngve Ekström sanoi ohjelmassa Striptease (Ruotsin TV): "Useissa yhteyksissä olen kertonut ihmisille, että on yksinkertaista ampua tämä luoti useilla eri aseilla." Hän oli kertonut asian myös poliisin tutkijoille. He sanoivat pitävänsä kiinni .357 Magnumista, mutta eivät kertoneet syytä. Kysyttäessä asiaa Palme-ryhmän Sonny Björkiltä, tämä väitti, että aseella .38 ei olisi aiheutunut niin paljon vaurioita Palmelle, koska luoti oli hitaampi. Luoti vaurioituisi myöskin vähemmän. Ohjelman tiimi marssi amreijan laboratorioon, jossa huolelliset testiammunnat osoittivat Björkin väitteet hölynpölyksi. Murhaaja oli saattanut käyttää siis myös kaliiberia .38 ja siksi oli typerää etsiä vain .357-asetta.

Touko-kesäkuussa 1987 tehty järeä tutkimus kuitenkin muka paljasti, että Palmen vaatteissa olisi ollut jäännöksiä juuri tämän tyypin luodeista ja että luodeistakin olisi löytynyt todisteita, jotka osoittivat ne oikeiksi. Monet pitävät tutkimust ahuijauksena. Anders Lexne: "Minun mielestäni ainoa mahdollisuus on se, että isotooppitutkimusta ei ole tehty oikein."

Ainoa luotettava tapa tunnistaa murha-ase on testiammunta. Asieta hankittiinkin valtavasti ja testiammunnat maksoivat armeijan laboratorion Ingvar Koppin mukaan n. 5 miljoonaa kruunua. Widfors Weaponin Anders Lindström pitää testiammuntoja haaskauksena, sillä murhaaja oli saattanut vaihtaa patruunalippaan tekonsa jälkeen, mikä olisi tehnyt testiammunnoista irrelevantteja.

Telexissä 1.6.1986 amerikkalainen journalisti Roy S. Carson: "Juuri nyt ballistiikkaekspertit ovat työskentelemässä teorian kanssa, jonka mukaan Palmet tappaneet luodit olivat erikoisesti tätä tekoa varten valmistettuja. Murhaaja käytti .38 Magnum luotia ladattuna 44 mm tai 45 mm lippaaseentarkoituksenaan tuottaa kuolettava vaikutus lähietäisyydeltä.Luoti ei pyöri, kun se on ammuttu, mutta huojuu lihan ja luun läpi iskevästi ja aiheuttaa siten enemmän vaurioita kuin tavallinen luoti." Päiviä murhien jälkeen prof. Leif G.W: Persson on esittänyt vastaavaa lehdistölle: "On vain yksi järkevä syy noin epätavallisen luodin käytölle. Luodin on pystyttävä läpäisemään kova kilpi ja sen jälkeen aiheutettava maksimaalinen vaurio toisella puolella. Tämä indikoi valmistautumista ja tietämystä, jollaisia ei tapaa tavallisten rikollisten tai mielipuoletna taholta. Tämä on murhaaja, joka on valmistautunut juuri tetynlaisen tapauksen varalta. Esim. ampumaan ihmistä, joka on pukeutunut luotiliiveihin. Lisäksi murhaaja näyttää tunteneen paikan hyvin, kun tarkastelee pakoreittiä.Tämä johtaa minut hyvin epämukavaan johtopäätökseen." Ase- ja suojeludivisioonan päällikkö Bo Janzon vahvistaa tämän: "Jos olet ammattitappaja ja jonka on murhattava luodinkestävissä vaatteissa liikkuva, tämä on luoti, jonka valitsiset. Se läpäisee jopa edistyneen vartalosuojan." Syyttäjä K.G: Svensson vahvistaa: Laukaus Palmeen oli ammattilaisen laukaus. Se osui selän alueella kolmioon, johon osuessa tiedät lähes 100 % varmasti ampuvasi kuolettavasti." Myös Ruotsin kansallisen auditointi- ja laskentatoimiston tutkijat Bo Sandberg ja Christer Skogvik esittävät erikoisraportissa: "Luoti on ammuttu parhaasta mahdollisesta paikasta. Laukaus takaraivoon ei aina ole tappava.Selässä on suurempi mahdollusuus osua olennaiseen elimeen, myös silloin, kun luoti osuu muutaman sentin vasemmalle tai oikealle. Ase valittiin läpäisemään luodinkestävä takki. Ehkä yleisempää asetyyppiä ei valittu, koska ei haluttu jättää "käyntikorttia" ja siten helpottaa mahdollisten tekijöiden rajaamista." Heidän mielestään toiminta niin elokuvateatterissa, murhapaikalla ja pakoreitillä oli täysin ammattimaista tekijöiltä.

Tutkija Alf Andersson sanoi Ruotsin TV:n dokumenttiohjelmassa Inifrån v.1999: "Aseen ja mammuksen valinnassa on ollut ajatusta, samoin siinä tosiasiassa, että tekijä pitää kiinni Palmesta ampuessaan häntä keskelle selkää. Minulle kaikki osoittaa, että tekijä on mies, joka on harjoitellut lähitaistelua. Todistajien mukaan hän pani aseen heti koteloon jälkeenpäin. Sen vuoksi otaksun, että mies oli koulutettu. Sekä armeijassa että poliisissa määrätään ase aina koteloon ampumisen jälkeen." Murhaekspertti Ray PierceNew Yorkista on myös sillä kannalla, että murha toimitettiin nopeasti ja tehokkaasti. Kaikki tapahtui kontrolloiudusti ja nopeasti.

Onko kaikki luoteja koskeva ollut vain kallis hoax, jonka tarkoitus on petkuttaa ihmisiä? 29.10.1989 lehdessä KvällsPosten Teknisen Osaston johtaja Wincent Lange hyökkäsi: "Alusta lähtien ajattelin, että puheet luodeista eivät voineet olla oikein..Luodit ovat täyttä bluffia ja ne on kaikkein todennäköisimmin asetettu paikalle jälkeenpäin. Ja silloin tuskin on yksi hullu murhan takana. Päinvastoin, sen takana on tiivis salamurhaajien ryhmä, joka suhtautuu tekoonsa tyynesti, järjestelmällisesti ja älykkäästi, ja pitkän valmistelun jälkeen. Pääsyyttäjä K.G. Svensson: Jos luodit on asetettu paikalle, meillä on käsissä hyvin korkealla tasolla suunniteltu murha. Ensinnäkin oli hyvin omituista, että juuri tämä henkilö löysi luodin. En voi sanoa enempää. On kuitenkin tärkeää huomata, että tekniset tutkijat murhapaikalla ovat myös vakuuttuneita siitä, että luodit olivat väärät, asetettu paikalle hämmentämään/johtamaan harhaan." Molemmat löytäjät toimivat osa-aikaisina Ruotsin Radiossa, joka on osa Ruotsin totaalista puolustusta. A. Tavaresia on myös syytetty toimimisesta Intian tiedustelupalvelun laskuun.

Jörn Svensson jätti Edenmankomissionin vapaaehtoisesti. Paikallisessa Stjärn-televisiossa hän sanoi: "On absoluuttisen ilmeistä ja on ollut päivästä yksi alkaen, sen on myös täytynyt olla selvää poliiseille, että nämä eivät olle luodit, joita käytettiin murhassa. Ainoa asia oli, että löydetyt luodit sopivat aseeseen, jonka he halusivat valmistaa, koska heillä oli todistaja, joka todistaisi, että hän oli myynyt tämän tyypin aseen jollekin kurditaustaiselle Ruotsissa. Tämä näyttää tietoiselta vääristelyltä tutkijoiden taholta. Nyt kauhea asia, mikä on hyvin pelottavaa ja josta meidän on opittava tulevaisuutta varten on se, että massamedia oli mukana pelissä sillä tvaalla kuin se oli, ja että myös johtavat poliitikot pelasivat tätä peliä."

Svensson kritisoi myös sitä, että ruumiinavausraporttia ei näytetty edes Edenmankomissiollle.  Patologi Milan Valverius sairastui vakavasti. Kun hän palasi töihin, kaikki hänen muistiinpanonsa ruumiinavauksesta olivat kadonneet vastaavaan tapaan kuin Gösta Söderströmin kirjoittamat raportit ja muistiinpanot olivat hävinneet hänen työpaikaltaan, kun hän oli palannut lomalta.

Ammuttiinko Lisbet Palmea?

Virallisen versionmukaan Lisbet Palmea kohti ammuttiin myös laukaus ja siis luotikin muka löydettiin. Edellä mainitut tutkijat Sandberg ja Skogvik esittävät, että murhaaja oli ammattimainen ja jos hän olisi osunut millimetrin vasempaan, olisi luoti vaurioittanut selkärankaa ja kaikki olisivat pitäneet ampujaa taitavana. Nyt siis kuitenkin luoti olisi vain osunut takkiin ja aiheuttanut vain hyvin kevyen naarmun. Yksityiset tutkijat ovat kyseenalaistaneet koko ampumisen. Yksikään tohtori ei ole koskaan tutkinut rva Palmen haavaa. Mitään todistusta ei koskaan ole kirjoitettu. On ihmetelty, miksi oikeusistuimet ovat hyväksyneet tapahtuman kuin pelkkänä ilmoituksena. On vain esitetty turkki, jossa on kaksi reikää. Tämä Wiesbadenin rikoslaboratorion esittämästä valokuvasta. Mutta onko kaikki lavastusta? Pääpatologi Milan Valverius ei saanut mahdollisuutta tutkia turkkia, ennen kuin se lähetettiin poliisille.  Hän ei ole nähnyt myöskään Olof Palmen turkkia, vaikka patologit pyysivät saada nähdä sen. He eivät myöskään saaneet nähdä Lisbet Palmen haavaa, vaikka he olivat tarjonneet naislääkäriä sitä katsomaan. Poliisit olivat ehdottomasti sitä mieltä, että häntä ei saanut häiritä. Haavoittumisesta ei ole olemassa minkäänlaista dokumentaatiota. 1.2.1988 Hans Holmér selitti, että kaikki oli "unohtunut suuressa hulabaloossa" ja siksi haavaa ei olut tutkittu.

Oletetusti sis Lisbet Palmen mokkanahkaturkissa oli kaksi reikää. Kuitenkin hänen tullessaan Sabbatsbergin sairaalaan hänellä oli vain tavallinne turkki. Tästä on valokuvatodisteita. Tosin Lena Östman väittää hoitaneensa Lisbet Palmen selässä ollutta haavaa, joka vaikutti kuin ruoskan jäljeltä lapaluiden välissä, kun rva Palme oli valittanut kipua selässä. Vaikak haava oli hyvin kevyt, hän laittoi siihen kompressin. Sitten prof Åke Nilzén, Palmen sisaren mies, veti puseron takaisin haavan yli. Sanat on voitu tietenkin laittaa hoitajattaren suuhun.Valverius puhui asiasta tri Claes Wallinille, joka oli ottanut vastaan Palmen. Hänkään ei koskaan ollut kuullut mitään haavasta. Edes hoitajatar Lena Östermanin lausuntoa ei käytetty oikeudenkäynnissä Christer Petterssonia vastaan.

Milan Valveriuksen haastattelu on julkaistu 18.10.1989 opiskelijalehdessä VERTEX. Kun Milan Valverius oli myöhemmin kahden kirjailija Lars Krantzin kanssa, hän, tarkistettuaan, että nauhuri oli katkaistu, sanoi, että hän ei koskaan ollut hetkeäkään uskonut, että rva Palme olisi haavoittunut. Sen sijaan hän väitti, että reiät turkkiin oli tehty poliislaboratoriossa.

Vain superintendentti Lars Christianson on julkisesti esittänyt väitteen koskien Lisbet Palmen haavaa. Useita viikkoja murhan jälkeen memossa hän kertoo nähneensä turkin, jossa oli kaksi reikää. Samoin haavan, joka oli 2-3 mm syvä lapaluiden välissä. Christianson on kuollut. Ilmeisesti häntä on painostettu laatimaan tuollainen teksti. MIlan Valverius sanoo, että tuollainen haava vuotaisi kohtalaisesti verta. "Mutta yksikään lääkäri Sabbatsbergissä ei ollut edes kuullut, että hän olisi ollut haavoittunut." Myöskään ambulanssin miehistö eikä superintendentti Gösta Söderström, joka oli ensimmäinen poliisi murhapaikalla. "Kun olin murhapaikalla, mikään ei viitannut siihen, että Lisbet Palme olisi ollut loukkaantunut. Puhumattakaan siitä, että yleensä olisi mahdollista, että Magnum .357 olisi ammuttu ja luoti mennyt läpi turkista ja puserosta aiheuttamatta mitään vakavaa vauriota ruumiin kudoksiin ja rehellisesti sanoen, epäilen, onko hän haavoittunut ollenkaan, vai onko tämä vain yksi asiaintila tässä kummallisessa tapauksessa". Palmen pariskunnan vaatteita säilytetään armeijan laboratoriossa kuin valtiosalaisuutta. Samoin luoteja. Muissa murhatapauksissa tällainen todistusaineisto olisi luovutettu poliisille siihen piiriin, jonka alueella murha tapahtui, mutta ei tässä.

Varoitukset

Virallisesti on väitetty, ettei palmea ollut uhkailtu. Säpoa kuitenkin oli juuri ennen murhaa varoitettu kahdesti. Yksi palkkamurhaaja kertoi saaneensa tarjouksen Palmen murhasta. Toinen varoitus oli 47-vuotiaalta äärioikeistolaiselta, joka jätti kirjeen, jossa varoitettiin hallitusta kahdeksan päivää ennen murhaa. Nämä tiedot jätettiin kertomatta Palmelle ja hänet jätettiin ilman henkivartijoiden suojaa. Entinen sotilastiedustelun mies oli informoinut valmisteluista eräänlaista vallankaappausta varten, minkä on vahvistanut Sosialidemokraattien Julkisten suhteiden virkailija Leif Gustafsson. Entinen CID:n työntekijä on myös esiintynyt Striptease-ohjelmassa ja sanonut, että päällikkö Tommy Lindströmiä lähellä toimineelta taholta oli hänelle tarjottu tehtäväksi Palmen murha miljoonaa kruunua vastaan. Tarjous tuli agentti Milan Heidenreichilta. Mielenkiintosita on, että Lindström maksoi Heidenreichille 115 000 kruunua 12.3.1986. Kun tämä johtolanka eteni tutkintavaiheeseen, Milan Heidenreich sopivasti kuoli liikenneonnettomuudessa 1.5.1992. Ilmoituksen tekijä oli Kenneth Neilberg. Heidenreich oli vuosia CID-agentti. Hänellä oli kaksi kontaktimiestä CID:ssä, mutta hän tunsi myös henkilökohtaisesti Lindströmin. Nämä kontaktimiehet olivat läsnä, kun Lindström kuulusteli Lisbeth Palmea (Lars Thonander ja Gunnar Herner). Heidenreichilla oli suhteita ylimmille vallan huipuille. Tämä tshekkiläistaustainen mies oli mm. esiintynyt Vaclav Havelin kanssa samassa kuvassa. Myös Alf Enerström oli informoinut Heidenreichista.

Tutkimuskomission raportti sisältää Lisbet Palmen väitteen, että Olof Palme yritti saada henkivartijat murhayöksi, mutta että tämä ei ollut ollut mahdollista ilman akemusta etukäteen. Jos tämä on totta, niin virallinen versio on valhetta. Sen mukaan Palme oli henkilökohtaisesti kieltäytynyt turvamiehistä tänä erityisenä iltana.


Hans Holmér

Hans Holmér on väittänyt olleensa matkalla Vasa-hiihtoihin murhailtana ja yöpyneensä hotellissa Borlängessä. Tästä ei kuitenkaan ole todisteita. On esitetty väärennettyjä hotellikuitteja. Kuitenkin on olemassa todistus, jonka mukaan Holmér ajeli tämän todistajan kanssa autolla yöllä Tukholmassa ja ajoi jopa murhapaikan ohitse hieman murhan jälkeen. Holmér kävi vielä kahdessa paikassa ja lopulta vannotti miehelle, ettei kertoisi tästä öisestä ajelusta kenellekään.

Mutta kuka delegoi tutkinnan Holmérille? Kysymykselle on hyvä syy, sillä ei ollut lainkaan todennäköistä, että hänet nimitettäisiin tähän tehtävään. Homérin esimies oli koko maan poliisikomissaari poliisihallituksessa. Hänen olisi pitänyt päättää nimityksestä ja määrätä siihen kokenut henkilö. Lakimiehenä ja hallintoasiantuntijana Homérilla ei ollut juuri kokemusta käytänön poliisitoiminnasta. Hän ei ollut koskaan johtanut murhatutkimusta. Tapahtumia voisi verrata siihen, että sairaalan johtaja ottaisi veitsen ja alkaisi kirurgiksi leikkauksessa, koska poltilaana olisi ollut erikoisen tärkeä henkilö. Pääsyyttäjä K. G Svensson sanoi lehdessä Örnsköldsviks Allehanda 28.2.1991 että ensimmäinen suuri erehdys tutkinnassa oli byrokraatin nimittäminen tutkimuksen johtajaksi. "Se oli katastrofi".

Samaa voitiin sanoa Holmérin kummallisista tutkintametodeista. Hän ignoroi kaikkia yleisesti hyväksyttyjä rutiineja liittyen murhapaikan tutkintaan sekä todistuksiin. Hän jätti lentokentät, satamat, tiet ja rautatieasemat täysin ilman vartiointia murhayönä. Säännöistä ei piitattu yhtään ja samaan aikaan hän valitsi itse ryhmän tutkijoita omista suosikeistaan.Myöhemmin kaksitoista poliisivirkamiestä CID:n päämajassa pyysivät kollektiivisesti vapautusta tehtävistään, koska heiltä puuttui luottamus johtoon. He väittivät, että heidän raporttejaan oli muunneltu ja että heidän pätevyyttään ei ollut käytetty hyväksi ja ett Homér oli nimittänyt amatöörejä heidän tilalleen. Moni henkilö tunsi itsensä ylikävellyksi ja Säpon vahva mies P. G. Näss lähti kymmenne viikon lomalle kesällä 1986.

Holmérin käytös oli myös kummallista. Hän oli kuin verkon hämähäkki, entinen salaisen poliisin päällikkö, joka oli liitossa Sosialidemokraattisen hallituksen kanssa, mutta myös aloitteen tekijä ns. Baseball-joukkueelle, joka oli poliisin sisällä Tukkholmassa toiminut äärioikeistoalisten poliisien kerho. Tämän jäseniä on syytetty sekaantumisesta murhaan. Ilmeisesti ainakin kaksi radiopuhelinmiestä oli tästä ryhmästä. Lehti Proletären sai osoitettua, että Säpolla, CIA:lla ja Mossadilla oli hyvin läheiset yhteydet. Holmérin on katsottu olleen linkki CIA:n ja Säpo:n välillä. Holmér oli siis ollut Säpo:n (Ruotsin salainen poliisi) johtaja. Hänellä oli ollut myös hämäriä yhteyksiä Sosialidemokraattisen hallituksen sisäpiirehin. Nyt hänet oli nimitetty kautta aikojen suurimman ja tärkeimmän rikostutkimuksen johtoon. Hän raportoi suoraan oikeusministerille. Kaikesta kummallisuudesta huolimatta ei häntä vaadittu muuttamaan metodejaan tms.

Journalistin ja kirjailijan Sven Anérin alettua syyttää päätutkijaa, hänen Borlängen matkaansa alettiin tutkia. Holmér muutti tarinaansa siitä säännöllisesti. Vaasa-hiihtoihin ilmoittaudutaan yleensä puoli vuotta aiemmin. Nyt kuitenkin vasta sitten, kun yksityiset tutkijat olivat ilmoittaneet Holmérin nimen puuttuvan listalta, hänen nimensä ilmestyi osanottajaluetteloihin. Reidun Andréasson Scandic Hotellista Borlängestä kertoo, että ei ollut koskaan ottanut vastaan Homéria eikä nähnyt tätä tuona iltana. Jokainen hotellin vieras viedään rekistereihin, eikä hän myöskään löytänyt rekisteristä Holméria. Maj Lundén, vastaanoton päällikkö kävi läpi laskut moneen kertaan, mutta ei löytänyt niistä yhtään Holméria. Kirjassa kerrotaan kaikki valheet soitoista Faluniin ja poliisipiireihin ja kuinka soittoja ei ole ollutkaan ym. Kolme väärennettyä hotellikuittia on ilmestynyt jne.

Poliisitarkastaja Rolf Dahlgren kertoi 1.9.1990 Gösta Söderströmille, että oli kuljettanut Hans Holméria murhayönä Tukholmassa ja että he olivat ajaneet murhapaikan ohitse n. seitsemän minuuttia murhan jälkeen. Tällöin siis ei ollut vielä ensimmäistäkään partioautoa saapunut paikalle. Tämän saman asian hän on kertonut elämänkumppanilleen Lilian Fäldtille, joka myös Göteborgilaisen lakimiehen Ullah Ankarspongin kanssa on tentannut Rolfia. Dahlgren on kertonut samat asiat myös lukuisille lehtimiehille ja poliiseille. On siis hyvin kyseenalaista, lähtikä Holmér Tukholmasta ollenkaan mihinkään 28.2.1986.

Holmér tuli melko kalliiksi veronmaksajille myös sitä kautta, että hän tilasi panssaroituja laseja tutkintakeskukseen, vaati useiden henkivartijoiden käyttöä jne.

Pakotettu eroamaan?

Huhtikuussa Ingvar Carlsson muutti Sägerska palatsetiin Tukholman keskustaan. 17.8.1995 finanssiministeri Kjell-Olof Feldt vaati uutta tutkimusta poliisin sekaantumisesta Palme-murhaan. Dagens Nheterissä hän esitti epäilyjä viranomaisten sekaantumisesta murhaan. Tutkimukset tuli siirtää poliislle ja syyttäjille, joilla ei ollut ollut ennemmin mitään tekemistä asian kanssa. Uusi päätutkija Hans Ölvebro sanoi, että ei aikonut edes lukea kirjaa (Inuti Labyrinten/Poutiainen-veljekset), joka oli aiheuttanut Feldtin esiintymisen. Seuraavana yönä kaksi miestä pääsi pääministerin talon katolle ja juuri pääministerin vuoteen yläpuolelle. Miehet olivat kiivenneet kaikista turvatoimista huolimatta. Säpo oli vastuussa turvatoimista, mutta vasta yksityinen turvafirma antoi hälytyksen miesten jo ollessa katolla. Säpo ei jostain syystä ollut hoitanut työtään.Tunnin etsinnän jälkeenmiehet pidätettiin katolta, mutta mitään tutkintaa ei tehty koskaan. Muutamaa tuntia myöhemmin Ingvar Carlsson kutsui lehdistön koolle ja kertoi eroavansa. Tämä oli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän ilmestyi kainalosauvojen kanssa, mutta syyksi tähän ilmoitettiin urheiluvamma. Carlsson, joka ei koskaan tehnyt mitään ilman pitkää valmistelua, ei ollut ilmoittanut aikeistaan edes lähimmille avustajilleen. Carlsson väitti kokeneensa, että oli saanut missionsa suoritetuksi. Hän oli ollut Erlanderin tallin mies ja Palmen lähin alainen. Häntä oli kutsuttu 80-luvulla "varapääministeriksi".

Apropoo, Hans Ölvebro. Lokakuussa 1987 hän oli hyväksynyt tarjouksen tutkimusten johtajuudesta, vaikka hän oli nuori ja kokematon ja hänellä oli alin mahdollinen rankkaus päästä tehtävään. Hänelle ei hetkeäkään näyttänyt valkenevan, että hän itse asiassa oli rikoshistorian surkeimman fiaskon päällikkö. Hän sai päinvastoin tukea hallitukselt aja valtiopäiviltä ja oli tehtävässä kahdeksan seuraavaa vuotta. Keväällä 1988 tutkimus siirtyi CID:lle.

Omituinen lento-onnettomuus

Maanantaina 8.5.1989 tapahtui yksi Ruotsin historian pahimmista lento-onnettomuuksista. 15-paikkainen Beach Craft 99 oli noussut Arlandan kentältä klo 08:20.  Kone oli vanha ja uskollinen palvelija ja sen olisi tullut laskeutua klo 09:30 Oskarshamnin lentokentälle, mutta juuri ennen laskeutumista kone sakkasi ja syöksyi maahan täydellä voimalla.Silminnäkijän mukaan kone oli ehkä matalammalla kuin tavallisesti ja yhtäkkiä se sakkasi. Se kääntyi ilmassa ja törmäsi maahan. Virkvarnin lentokentällä mikään ei viitannut ongelmin radioyhteyksissä lentäjän kanssa ennen syöksyä lennonjohtajien mukaan. Sä oli ollut aurinkoinen ja kirkas eli olosuhteet olivat täydelliset turvallista laskeutumista varten. "Tämä koko traaginen onnettomuus on täysin käsittämätön", sanoi silmin nähden järkyttynyt John-Olof Holmström, Holmström Air AB :n omistaja jatoimitusjohtaja Hultsfredissä. Surmansa saaneiden lista oli pitkä, sillä kaikki 14 matkustajaa kuolivat: John-Olle Persson, hyvin tunnettu tukholmalainen poliitikko, Posti- ja Telekommunikaatiokomitean johtaja, Lena Askne ja Bengt Ringborg, tutkimussihteerit (Ministry of Civil Service Affairs), Egon Gröning, kaupunkikomissaari ja tutkimusasiantuntija, valtiopäivien jäsenet Claes Rensfeldt, Anna Wohlin Andersson, Anders Andersson ja Håkan Rosengren, Nils Lindström, valtio- ja kunnallistyöntekijöiden liiton hallituksen varapresidentti, Sven-Olaf Letzén, telehallituksen talousjohtaja, N-G Svensson, Ruotsin tietokoneliiton johtaja, Roy Helmsjö, avustava johtaja ja osastojohtaja Statsmannaförbundetin neuvotteluissa, opiskelijat Per Andersson ja Patrik Tholsson. Lisäksi kaksi pilottia kuolivat turmassa.

Onnettomuustutkintaviraston edustajat olivat paikalla muutama atuntia myöhemmin pääjohtaja Olof Forssbergin johdolla - myöhemmin hän oli myös Estonia-tutkimusten johdossa. Vaikka kyseessä oli hyvin vakava onnettomuus, John-Olof Holmström häämmästeli nähdessään, kuinka nopeasti tutkimus vietiin läpi. Eikä hän ollut ainoa. Koska Lento- ja ääninauhuria ei ollut, lähes ainoa tiedon lähde olivat silminnäkijätodistukset. Lähdettiin teoriasta, että lasti oli väärin sijoitettu. Kun tähän lisättiin matkustajien sijainti epätasaisesti koneessa, tasapaino oli järkkynyt. 17.2.1990 Expressen-lehti väitti, että pilotit olivat kokemattomia eivätkä tulleet keskenään toimeen. Homström Air Ab sai rajua kritiikkiä, koska komission mukaan näiden kahden ei olisi pitänyt koskaan olla kahden ohjaamossa.

Holmström oli suunniltaan: "Tämä on absoluuttinen epätotuus - miehistön kesken ei ollut eripuraa. Kuinka kukaan edes tietäisi, ovatko he riidelleet koneessa? Kukaan ei jäänyt eloon. Erimielisyys oli koskenut matkustajien vastaan ottamista ja soviteltu jo ajat sitten.On merkillistä, että yhden psykologin noin heppoinen mielipide voi hallita tällaista tutkimusta." Holmström myös väitti, että oletukset siitä, että toinen pilotti ei olisi omannut tarpeeksi kokemusta lastin ja matkustajien sijoittelusta, oli keksitty hatusta. "Tunsin toisen pilotin oikein hyvin ja tiesin hänen kykynsä. Minulla ei ole käsitystä, mistä komissio sai vaikutelmansa. Hän oli lpäissyt lentäjän testin ilmailuhallituksessa hän oli kompensoinut työelämässä jo lyhyen koulutuksensa ennen kapteeniksi siirtymistään. Lisäksi hänellä oli erittäin laaja lentokokemus. Lastin sijoittelu ja matkustajien on niin perusasia kaikessa koulutuksessa, että hän ei yksinkertaisesti ole voinut tehdä sitä väärin.

Ilmailun vuosikirjan -91 mukaan tutkimusryhmä lopulta päätyi syyttämään turmasta siipien täyden laskeutumisen aktivointia yhtyneenä moottorin lisääntyneeseen vaikutukseen, mikä olisi aiheuttanut hetkellisen tasapainottomuuden yhteisvaikutuksena. Haaastattelussa 1999 Holmström silti yhä ihmetteli turman syytä. "Olen aina sanonut, että se ei ollut mikään onnettomuus. On niin monta asiaa, jotka eivät sovi yhteen."

On kuitenkin erikoista, että ilmeisesti erään Palmen murhassa mukana olleen ryhmäläisen nimettömissä kirjeissä poliisille ollaan sitä mieltä, että turma ei ollut onnettomuus, vaan salamurha. Nimettömien kirjeiden mukaan John-Olle Persson tavoitteli pääministeriyttä ja tiesi liikaa. Kulttuuriministeri Bengt Görasson olikin valottanut murhayön tapahtumia. Ulkoministeri Sten Andersson oli halunnut viipymättä nimittää Ingvar Carlssonin puolueen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Keskustelu kuitenkin seurasi ja seuraavana päivänä kandidaatteja olikin kaksi ja kolmantena kolme, puolueen puhenejohtajaksi. Persson oli ollut näiden joukossa.

On myös enemmän. Edellä mainittu Homérin murhayön kuski Rolf Dahlgren on 80-luvun lpussa jättänyt kirjallisen esityksen yön tapahtumista parlamentin jäsenelle Jerry Martingerille, oikeuskomission jäsen 1988-92. Dahlgrenin tarina sisältyi martingerin memoon, jonla hän jätti Julkisen pääsyyttäjän erikoisjuttujen yksikölle 13.6.2000, rekisterinumero C-1-31-99, mutta jota ei nykyisin virallisesti ole olemassa esim. rikossuperintendentti Åke Röstin mukaan.

Dahlgren kertoo, että he siis olivat lähellä Sveaplania hieman ennen klo 23:30 eli pari minuuttia laukausten jälkeen. Holmér oli poistunut autosta 25-vuotiaalta näyttäneen miehen luokse. Näytti, kuin tapaaminen olisi ollut sovittu etukäteen. Kun Holmér palasi, hän kertoi, että Olof Palmea oli juuri ammuttu Sveavägenillä. Dahlgren kiihdytti kohti murhapaikkaa, jossa oli jo joukko ihmisiä, mutta silloin Holmér käski hidastamaan ja ajamaan hiljaa murhapaikan ohitse. Dahlgren oli varma, että hän ajoi paikan ohitse seitsemän minuutti amurhan jälkeen eli n. klo 23:28, kun Gösta Söderström ja kuljettaja saapuisivat vasta n. minuuttia myöhemmin. Murha ei kiinnostanut, vaan kruisailu jatkui puoli tuntia ja sitten mentiin noutamaan jotainnaista. Hän jätti Holmérin Mälarhöjdenin maanalaisen aseman luokse klo 24:30.. Holmér muistutti Dahlgrenia vielä vaitiolovelvollisuudesta, ennen kuin häipyi sinisellä Volvolla.

Sven Anér on onnistunut löytämään Dahlgrenin palkkalistan tuolta vuorokaudelta. Sen mukaan hän todellakin oli ylitöissä - seikka, joka on aina kiistetty julkisuudessa.

Maaliskuussa 2003 kolme kaksi uutta todistajaa kertoi nähneensä Holmérin murhayönä, Kreditbankenin edessä Norrmalmstorgin ja Hamngatanin risteyksessä n. klo 02:20. He tunnistivat hänet kasvoista ja myös "kovasta esiintymisestä".

Kun Jerry Martinger oli tavannut Dahlgrenin, hän otti yhteyttä tuttuun poliisin superintendenttiin Roland Ståhliin. Hänelle annettiin kopiot Dahlgrenin esityksestä ja tapaamisen muistiinpanoista ja hän halusi heti informoida kollegoitaan. Sitä ei kuitenaan tullt muuta kuin "paskaa". Ståhl ei koskaan kertonut, mitä hän tällä tarkoitti, mutta myöhemmin selvisi, että aina, kun hän oli yrittänyt näyttää dokumentteja jollekin, hän joutui ongelmiin. Vuosien ja lukuisten ilmoitusten jälkeen he tapasivat uudelleen vuoden vaihteessa 1999/2000. Ståhl sanoi tienneensä Martingerin joutuneen myös ongelmiin ja halusi auttaa tätä lupaamalla tiettyä "informaatiota", josta ehkä olisi apua valtiopäivien jäsenelle. Kuitenkin Ståhl tunsi itsensä huonovointiseksi ja lupasi ottaa yhteyttä myöhemmin. Näin ei tapahtunut ja kun Martinger soitti Ståhlille muutamaa viikkoa myöhemmin, hänelle kerrottiin Ronald Ståhlin kuolleen syöpään. Martinger sanoo järkyttyneenä dokumentissaan, että "ei usko, että kuolinsyy olisi bluffia, mutta että kuolema oli todellakin hyvin äkillinen, ainakin hänen CID:ssä työskentelevien työtoveriensa mielestä."

Jerry Martinger oli näyttänyt asiakirjan konservatiiviselle valtiopäivien jäsenelle Anders Anderssonille maalis-huhtikuussa 1989. Tämä oli tuolloin ottanut yhteyttä John-Ole Perssoniin, joka soitti Martingerille ja sopi tapaamisesta. Martingerin mukaan John-Olle oli hyvin kiinnostunut Rof Dahlgrenin liikkeistä murhayönä, mutta sanoi kryptisesti: "Tiedän, että olet kunnian mies. Siis arvelen, että olet ehkä löytänyt jotain kiinnostavaa ja annan neuvon: Ole hyvin, hyvin varovainen, sillä minulla on tunne, että vallan huipulla on ihmisiä, jotka eivät hyväksy sitä, mitä sinä olet tekemässä." Muutamaa viikkoa myöhemmin John-Olle soitti uudelleen ja halusi tavata Martingerin toukokuun puolivälissä. Näin Martinger kirjoittaa ja myös, että tapaamisesta ei kuitenkaan tullut mitään, koska John Olle Persson ja Anders Andersson olivat Oskarshamnin koneturman uhriluettelossa.

Nyt Martinger otti yhteyttä Puolustuskomitean puheenjohtajaan ja parlamentinjäseneen Arne Anderssoniin. Hän sanoi hyvin suoraan, että Martingerin olisi luovutettava: "Andersson kertoi, että minusta tehtäisiin loppu, jos en heti paikalla lopettaisi tutkimuksiani ja että hän henkilökohtaisesti saattaisi olla mukana varmistamassa, että joutuisin maksamaan siitä, mitä olin tekemässä. Olin yllättynyt siitä, kuinka hän saattoi tietää niin monta  yksityiskohtaa. Ainoa asia, jonka olin tehnyt asiakirjan julkaisemiseksi, oli se, että olin antanut sen superintendentti Ronald Ståhlille."

Hieman sen jälkeen, kun Martinger oli luovuttanut asiakirjan 13.6.2000, häntä yhtäkkiä syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta. Häntä syytettiin lukuisista puheluista lapsiperheille, joista osa olisi ollut uhkaavia ja osa rivoja. Lisäksi häntä syytettiin erään naisen uhkaamisesta tappamisella. Myös soittamisesta tälle naiselle ja yrityksestä saada hänet vetämään syyteensä takaisin. Martinger joutui jättämään virkansa poliisissa ja kansanedustajan luottamustoimensa ja joutui brutaalisti kohdelluksi median ja eliitin taholta. Oikeudenkäynneissä kävi ilmi, että Martinger ei olisi pystynyt soittamaan sieltä, mistä hänen oli väitetty soittaneen. Koko ajan syyttömyyttään vannonut Martinger tuomittiin lopulta sakkoihin ja ehdolliseen vankeuteen.

Patsyt

Syytäjä K.G.Svensson lopetti Palme-ryhmässä pian. "Oli oma päätökseni jättää tutkinta. Kerroin pääsyyttäjä Magnus Sjöbergille, että en halunnut olla vastuussa asioista, joita tapahtui. Tutkinnan olisi kuulunut viedä läpi laadukkaat ammattilaiset, mutta sen sijaan, se oli pahinta, mitä olin koskaan nähnyt, ja olen nähnyt paljon!Palme-huoneen on mentävä, tai sitten minä menen., sanoin hänelle. Mitä tapahtui osoittaa, että en ollut vastuussa edes alustavasta tutkinnasta, kuten olin luullut. Kaikkea johdettiin ylhäältä." "Oli täysin mahdotonta tehdä yhteistyötä Hans Holmérin kanssa ja tutkinta suoritettiin surkean epäammattimaisella tavalla", K.G.Svensson sanoi 30.6.1994 Expressen-lehdessä. "Se oli enemmän fantasioimista motiiveista kuin keskittymistä faktoihin. Heidän olisi tullut alkaa rikospaikalta, mutta he eivät tehneet sitä." Svensson erosi tutkimuksesta toukokuussa 1986. Hän oli vakuuttunut Viktor Gunnarssonin syyttömyydestä ja julkaisi heti 60-sivuisen esityksen lehdistölle, jossa hän väitti Viktor Gunnarssonin oikeuksien tulleen vakavasti loukatuiksi.

Svensson moitti Holméria myös turhan laajasta toiminnasta ja resurssien haaskaamisesta. Ihmisten luona vierailtiin toistuvasti aivan turhaan. Valtavia kurdiratsioita suoritettiiin, sillä kurdit olivat Holmérin toinen patsy. Dammegårdin mukaan Gunnarsson oli selvästi syytön, mutta saattoi olla nähnyt murhan. Häntä ei poistettu epäiltyjen listalta heti, vaan häntä salakuunneltiin yhä kuukausia. Eräässä häväistysoikeudenkäynnissä hän puuskahti: "Miksi jahtaatte minua? Olen vain sen organisaation periferiassa, joka murhasi Palmen!" Vasta Petterssonin saatua syytteen Gunnarsson pyyhittiin pois epäiltyjen listalta. Hän sai pidätysajalta korvausta 100 000 kruunua, mutta hänen omat vaatimuksensa hylättiin. Hän sanoi kärsineensä henkisesti ja hänen kuvaansa ja nimensä oli esitetty lehdistössä. Lisäksi hän menetti työnsä ja asuntonsa ja lopulta yleinen vihamielisyys pakotti hänet muuttoon ulkomaille.

4.12.1994 löydettiin Gunnarssonin tyttöystävän ruumis ja 7.1.1994 Gunnarssonin ruumis metsästä. Epäilykset kohdistuivat pian erääseen poliisimieheen Salisburyssä. Kaikki vaikuttaa intohimorikokselta, mutta toisaalta Gunnarsson oli ollut hyvin puhelias ja kehunut amerikkalaiselle lehdistölle esim. 1.9.1993, että Ruotsin poliisi oli kysellyt häneltä Palmen murhasta jo viikkoa ennen murhaa. Gunnarsson sanoi olleensa viaton ja syntipukki murhaajalle, jonka nimi oli ollut poliisin tiedossa alusta lähtien. Uusi päätutkija Hans Ölverbro vieraili USA:ssa ruumiin löytämisen aikoihin. Virallisesti FBI:n vieraana profilointiapua saamassa.

Christer Petterssonin antoi poliisille Sigge Cedergren lokakuussa 1988. 14.12.1988 hänet haettiin kotoaan. Nykyisin Lisbet Palmea varten laadittu tunnistus on jopa käytössä esimerkkinä kouluopetuksessa siitä, kuinka tunnistusta ei tule tehdä. Mårten Palmen mukaan syyttäjä Almblad oli jo aiemmin kertonut Lisbet Palmelle, että epäilty oli alkoholisti.17.4.1994 radio-ohjelma Sveriges Allehanda esitteli yksityiskohtaisesti, kuinka Jörgen Almblad olisoittanut rva Palmelle ja informoinut tätä ennen tunnistusta. Palmelle kerrottiin myös, että epäilty ontui. Lisbet Palme vaati, että Petterssonin puolustusasianajajat eivät saaneet olla mukana tapahtumassa. Hänelle näytettiin 12 miestä, joista 11  urheilullista ja korrektisti pukeutunutta tummissa kengissä, kun taas yksi kuluneissa vaatteissa, pömppömahaisena ja väsyneet kasvot viinan turvottamina. Palmen ensimmäinen kommentti oli: "On helppoa nähdä, kuka on alkoholisti. Hän sopii kuvaukseeni." Palmen mukaan poliisi ei epäillyt ketään ilman perusteita, ja koska Pettersson oli tappanut aiemminkin, tapaus oli selvä. Pettersson pidätettiin 26.12. 26.1.1987 julkaistiin memo tunnistuksesta. Edellä sanotun jälkeen Palme sanoo, että siinä ei vielä ollut kaikki. Näin siis yhteiskuvien esittämisen yhteydessä. Kun Palme oli katsonut koko nauhan, hän sanoo, että kyllä, se on nro 8, hän sopii kuvaukseeni, kasvojen muoto, silmät j apelottava katse. Palme oli jatkanut, että myös 9 ja 11 omasivat piirteitä, mutta eivät niin paljon kuin 8 eikä heillä ollut samanlaista pelottavaa tuijotusta.Tauon jälkeen hän vielä katsoi lisää sarjaa n:o 8:sta vielä kerran. Vaikutelma ei ollut muuttunut. Myös Mårten Palme osoitti pienen epävarmuuden jälkeen Petterssonia. Hän tuntui muistavan Grand-miehen kengät. Mårten oli myös sitä mieltä, että hän sopi parhaiten tekijäksi kasvojen, suun ja silmien muodon perusteella, kun ensivaikutelma oli muodostunut vaaleista kengistä.

Kun 99 amerikkalaiselle yliopisto-opiskelijalle seitettiin vastaava tunnistusvideo ja heille oli kerrottu samat ennakkotiedot sekä näytetty phantom-kuva,  74 % osasi osoittaa Petterssonia. Pettersson sanoi aina ihailleensa Palmea ja sanoi alusta lähtien omanneensa alibin. Hän sanoi nukahtaneensa lähiöjunaan, joka lähti jo klo 22:45 tai 23:15. Märstasta hän oli palannut toisella junalla ja ollut kotona klo 24:00. Hänen kämppäkaverinsa Ulf Spinnars vahvistaisi tämän. Ulf Spinnars kertoi, että poliisi oli yrittänyt lahjoa hänet väittämään, että Pettersson olisi tullut vasta klo 24:15. Silloin hän olisi teoriassa voinut suorittaa teon. Syyttäjä Anders Helinin kuulustelussa hän sanoi lahjontayrityksen summan olleen 50 miljoonaa. Todistaja Algot Åsell oli nähnyt Petterssonin Märstan asemalla.

Humalainen Roger Cedegren oli seitsemän kuulustelun jälkeen saatu väittämään, että oli nähnyt Petterssonin elokuvateatteri Grandin edessä 10 minuuttia ennen murhaa. Kuitenkin kuusi todistajaa sanoo, että Roger saapui paikalle vasta klo 23:30 tai myöhemmin. Narkomaani Roger Östlund yritettiin painostaa ja lahjoa todistamaan Petterssonia vastaan. Tunnistusta valmisteltiin niin, että tämä kutsuttiin hotelliin, jossa mies kuitenkin ennätti aloittaa yksityiset huumejuhlat ennen Petterssonin saapumista. Viimein tunnistus tehtiinhieman ennen oikeusjuttua. 8.5.1989 Östlund tuomittiin huumeista kuudeksi kuukaudeksi ja raivostui. "Vedän takaisin kaiken, mitä olen ikinä sanonut Christer Petterssonista." Hän vaati paikalle Almbladia. "Kaksi ja puoli vuotta olen ollut kovien kuulusteluiden kohteena ilman, että poliisi edes oli kertonut, mitä he ajoivat takaa. Vasta hiljattain huomasin, että he olivat oikeasti kiinnostuneet Christer Petterssonista. Se tuntuu hyvin erilaiselta tänään ja olen peloissani." Hans Ölverbro joutui selittelemään, miksi Östlund oli kutsuttu hotelliin.

On selvää, että kaikki todistajat Petterssonia vastaan on kaivettu vastaavanlaisella kieroilulla. He alkoivat vasta hyvin pitkän ajan kuluttua väittämään, että olivat nähneet Petterssonin. Edellä esitetty on omiaan vahvistamaan käsitystä, että poliisiin ei tässä murha-asiassa voi luottaa ensinkään. Oikeastaan kaikki on huijausta ja valehtelua. Vastaavasti voidaan sanoa erinäisistä tarinoista ja tarinoitsijoista. Jotkut väittävät Petterssonin tappaneen Palmen vahingossa ym. Kaikki tuntuu lahjottujen ja painostettujen hahmojen sepitteeltä. On myös selkeästi paljastettuja vääristelyitä, kuten esim. Pelle Svenssonin väärentämä kirjeenvaihto Lars Tingströmin ja itsensä välillä. Mediakampanjassa Petterssonia vastaan olivat kolme journalistia pahimmat kaikista, Richard Aschberg Aftonbladetista, Robert Aschberg TV3:sta sekä Lennart Håård. Kaikkein hämmentävin heidän tarinoistaan oli revolverijuttu jouluna 1995. Henkilö oli luovuttanut mutaisen laukun ruosteisen revolverin kera, jonka luovuttaja oli löytänyt Albyjärvestä 20 km Tukholmasta.Sisäpuolella perää oli kaiverrus "CHP" (viittaa Christer Petterssoniin). Laukussa oli vielä lappu: "Anna minulle anteeksi, Lisbet". Media pauhasi murhan selvinneen. Pääagentti Smith&Wesson-yhtiöltä, Anders Lexne kuitenkin toi esiin kiusallisen tosiasian: Tässä revolverissa oli erikoinen tähtäin, joka esiteltiin vasta tammikuussa 1987.

Vaikka Pettersson teki lopulta rahaa roolillaan, esim. entinen Palme-ryhmän jäsen Alf Andersson on todennut: Pidän Christer Petterssonin kohtelua Ruotsin törkeimpänä epäoikeudenmukaisuutena ikinä. Se oli todella kauhistuttavaa." Vuosien ajan Pettersson kertoi pelkäävänsä, että poliisit tappavat hänet. 29.9.2004 hänen elämänsä päättyi. Toiset silminnäkijät näkivät poliisin pahoinpitelevän häntä. Toiset puhuivat epileptisen näköisestä kaatumisesta. Hän oli juuri vapautunut aamulla juoppoputkasta. Jo edellisenä yönä poliisit olivat pidättäneet hänet väkivaltaisesti.

Silminäkijöiden mukaan Palme oli ollut hysteerinen ja on epäselvää, kykenikö hän tekemään niin hyviä havaintoja kuin sanoi ja kuinka hän ammatissaan toimii.Minulle hänen toimintansa on mysteeri. En usko perheen sekaantuneen murhaan, vaikka kokonainen koulukunta katsoo asian olevan juuri näin.Vaikea on uskoa, että rva Palme olisi niin typerä, että olisi uskonut poliisiin, joka uskotteli löytäneensä varmuudella tekijän. Vielä vaikeampaa, että hän tällaisella perusteella väittäisi oikeudessa viatonta miestä syylliseksi. Syytönhän Pettersson kuitenkin oli selkeästi. Minust atuntuu, että perhettä on painostettu asiassa. Joka tapauksessa merkillinen on suurlähettiläs Linbomin lause, kun hän hieman murhan jälkeen Proletären-lehden mukaan oli sanonut: "On kaikkien osallisten kannalta paras, että Olof Palmen murha ei koskaan selviä."

Viimeksi mainittu lause tuskin tarkoittaa perheen syyllisyyttä, mutta voi viitata johonkin muhun melko ikävään asiaan. Selkeästi yhteiskunta on ollut mukana jälkien peittelyssä. Ehkä oli tarkoituskin, että Pettersson vapautettaisiin. Hänestä saatiin kuitenkin syntipukki. Kaikki tutkinta vastedes keskitettiin hänne todistamiseen syylliseksi. Juttu oli muka ratkennut, mutta kaatunut näytön puutteeseen j amuotovirheisiin. Kansakuntaa ja maailmaa aivopestään tähän käsitykseen edelleen.

Kommentti:

Palmen murhasta on olemassa kaksi mielestäni virheellistä pääteoriaa. Vasemmisto rakastaa niitä. Kaikkein typerin on teoria äärioikeistolaisista tai jopa uusnatsistisista poliiseista. On selvää, että murhaaja itse myös lietsoo näitä puheita ja varmasti tarjoaa jopa vääriä johtolankoja. Tällaiselta kuulosti vuokra-asunto, jossa oven avatessa suurin piirtein jo putoaa SS-kypärä lattialle. Jos se nyt on ollut muuta kuin pelkkää puhetta. Tietenkin äärioikeistolaisia antikommunisteja vilisevä Baseball-jengi on hyvinkin voinut olla murhaa toteuttamassa. Hans Holmér selvästi tuntuu olleen myös mukana yön tapahtumissa. Kun murhaajan perässä juossut mies oli noussut katua ylös seuraavalle poikkikadulle, hän tunnetusti näki poliisiauton, joka eteni hiljaa kadulla. Ilmeisesti valvomassa, että murhaaja pääsee pakoon, kuten Söderström sanoi. Dammegårdin kirjassa on paljon puhetta poliisesita ja liiaksikin heidän äärioikeistolaisuudestaan. Kirjaan on kerätty kaikki mahdollinen, joten osaksi tämän ymmärtää. Natsikortit tuntuvat myyvän ja onhan Dammegård melko valtavirran mukainen salaliittokauppias muutamista teemoista päätellen. Mielenkiintoista on pohdiskelu Stay Behind -joukoista ja SDP:n johdon suhteesta siihen. Operaatio Gladion yhteydessä on haksahdettu paljon vasemmistolaiisin juttuihin ja liiaksikin äärioikeiston leimaamiseen. Tietenkin amerikkalaismielisiä antikommunisteja on käytetty monessa maassa. Globalistit olivat soluttaneet yhteiskunnat. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että ulkomaiset ammattitappajat ovat olleet asialla ja paikalliset vain avustamassa näissä sotamiestason jutuissa. Toteutusporras ei tässä jutussa kuitenkaan ole kaikkein kiinnostavin ja sen vuoksi katse kohdistuukin Holmériin ja Lindströmiin ensimmäiseksi sekä heidän suhteeseensa ulkomaille ja kotimaisiin luottomiehiin poliitikkojen joukossa.

Toinen teoria oli teoria amerikkalaisten ja oikeistolaisten epäluulosta sillanrakentajaa ja liennytysmiestä Palmea kohtaan. Ainakin häntä pidettiin neuvostomielisenä ja epäluotettavana tosivasemmistolaisena. Mutta pidettiinkö aivan kansainvälisellä huipulla? Palmella oli kuitenkin myös kontakteja USA:n suuntaan ja tosiasiassahan USA:ssa oli ollut koko ajan vastaavan tapainen vasemmistomädätys ja kansan kahtiajako päällä eliitin hallitusti tätä toteuttaessa. Kuten muissakin maissa. Palmehan oli kelpo mädättäjä ja Ruotsin rajojen avaaja. On vaikea uskoa, että oikeistovoimat Ruotsissa ja ulkomailla olisivat murhanneet Palmen sen vuoksi, että hän olisi ollut liian hyvissä väleissä kommunistimaiden kanssa ja liian hyökkäävä Lännen avostelussaan. Tietenkin on mahdollista, että Palme ei kuulunutkaan aivan sisimpään vallan ytimeen eikä ollut myynyt maataan täydelliseksi orjaksi. Edustiko hän menneitä polvia? Dammegårdin mielestä hänen johdollaan Ruotsi ei olisi liittynyt EU:n jäseneksi milloinkaan. Lieneekö totta? Kuitenkin hän oli väistymässä piakkoin ja uudet johtajat olisivat olleet hänestä riippumattomia. En kuitenkaan jaksa uskoa mihinkään pitkään suunniteltuun vallankaappaukseen epäluulojen ja vasemmistolaisuuden vuoksi.

Mielestäni Palmen murha melko selvästi on osa Iran-Contra -skandaalin nimellä tunnettua vyyhtiä, jolla tarkoitetaan laajemminkin salaisia asekauppoja ja asekuljetuksia. Monta poliitikkoa kuoli Euroopassa tuohon aikaan. Eräs selitys on se, että moni sai tietää asioita, joita hänen ei olisi pitänyt saada tietää. Mossadin sisällä oli jokin taistelu ja siksi oli jaettu väärää informaatiota henkilöistä, jotka olivat täysin ostettuja. Palme ei sitä ollut. Tämä käy järkeen, kun ajattelee tapahtumia Itävallassa ja Saksassa ja Belgiassakin. Myös murhia asekauppojen ympärillä yleensäkin. Vaikka koko Mossad-sota olisi jokin satu, niin tuntuu siltä, että Palme sai selville asekuljetuksen ja korruption, jota ei hyväksynyt ja jota hänen asemansa rauhanvälittäjänä ei kestänyt. Hän pysäytteli asekuljetuksia ja ilmeisesti pelättiin, että hän olisi paljastanut asioita. Käsittäkseni murhaa ei suunniteltu kuin muutama kuukausi. Murha paljasti, kuinka tiukasti Ruotsia hallitsevat jotkin vapaamuurarijärjestöt ja kuinka se on vain Länsimaiden vasalli.

Lisbet Palme huusi Ustashaa, mutta hän kai asemansa perusteella tiesi, että jokin Ushtasha ei voinut tehdä mitä hyvänsä. Ehkä hän oli perillä myös siitä, kuinka eri järjestöjä käytettiin tiedustelupalveluiden asialla ja syntipukkina. Tietenkin äärioikeisto edusti ideologista vihollista ja vasemmistolaisille eivät kaikki isot kuviot välttämättä ole selvillä.  Mutta onko niin, että hän ei voinut syyttää avoimesti esim. USA:n johtoa? Hän tiesi, että sellainen ei ollut sallittua. Kuinka ihmeessä jokin Reeves tai Bani Sadr väittävät, että murhan takana voisi olla Iran tai Irak? Todennäköisin syyllinen valtioiden kohdalla olisi USA. Mutta kai Reeves ja Bani Sadr tietävät, että jos he olisivat sanoneet ääneen Mossad tai USA, he olisivat itse ehkä joutuneet hittilistalle. Onhan kyseessä kuitenkin valtamedian tärkeä toimittaja ja toisessa tapauksessa Iranin entinen presidentti ja maanpakolainen. Jotenkin ihmetyttää, kuinka nöyrästi monet alistuvat tähän samaan, mutta toisaalta juuri tällaisia puolivillaisia teorioita salaliittotehtaatkin syöttävät. Ehkäpä ne ovat ohjauksesssa tai varovaisia. Eikö kuitenkin olisi houkuttelevaa edellä esitettyjen kolmen bloggauksen perusteella todeta, että jos syyllistä haluaa veikata, niin veikkaus osuisi ilmanmuuta George Bushiin tai siis hänen taustavoimiinsa? Miksi ihmiset eivät sano näin? Pelkäävätkö kaikki, vai onko kyseessä jokin myötäjuokseminen tai kirjoittamaton laki?

Ulkoministeri Lindthin murha vaikuttaa minusta myös eliitin työltä. Hänestä olisi tullut pääministeri ja se ei miellyttänyt. Olivatko Israel-kannat liian jyrkkiä? Eikö hn ollut tarpeeksi sisäpiiriä vaativana aikana? Eikö hän suostunut alistumaan? Liian vasemmistolainen? SDP:n johtajapeli ei ole leikin asia. Onhan tiedossa esim. Heikki Urmaksen varsin uskottavilta kuulostavat paljastukset. Joka tapauksessa taas oltiin ihmeissään ja poliisi sai kritiikkiä. Välillä otettiin irti kaikki propaganda epäillystä äärioikeistolaisesta. Mädätys eteni taas isosti. Sitten ei kuitenkaan kehdattu tuomita tätä, vaan löydettiin viimein oikea syyllinne. Jos edes hän oli syyllinen. On tietenkinmahdollista, että hän oli jokin Mind Control-käsittelyn läpi käynyt ja alun alkaen psyykkisesti hauras tapaus.

3 kommenttia:

  1. https://www.youtube.com/watch?v=QuuJOh-by8w

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=1220

    “Sometimes the Israeli-Palestinian conflict makes me so angry that I kick the wastepaper bin in my office or throw things around,” Lindh said. She had described Sharon as a “maniac” and said on Swedish television that she would not buy Israeli goods and fruits sold in Swedish markets."

    Nykyisin Lindhin julkinen Israelin boikotointi on jo rikos esim. Ranskassa.

    https://www.google.fi/?gws_rd=cr&ei=8XTQUrnXG-noywP974DQDw#q=Anna+Lindh+conspiracy

    VastaaPoista
  2. https://bitcointalk.org/index.php?topic=1516842.0

    Lindh ja Jo Cox: Samalla haettiin äänestystulosta?

    VastaaPoista
  3. https://www.youtube.com/watch?v=-Xyo0rzLyiw

    Tässä myös englanniksi Lindhin murhasta

    VastaaPoista