lauantai 15. lokakuuta 2016

MS Estonian upottaminen / Ole Dammegård

Minulle Estonian uppoaminen on ollut aihe, joka ei ole kiinnostanut juurikaan. Olen arvellut aihetta salaliittokauppiaiden turhaksi tarinaksi, jota on spekuloitu sivujen täytteenä. Kovastihan yhteiskunta on tähän suuntaan ajattelua ohjannut, joten asia on ollut oikeastaan avoin. Kuten monen muunkin kohdalla on asioiden laita, myös minulla on ollut vaikea uskoa upotukseen sen vuoksi, että en ole keksinyt syytä siihen. Aseiden salakuljetus ei tunnu puolestaan liittyvän upottamiseen mitenkään ensi tuntumalta eikä myöhemminkään. En ole siten jaksanut hirveästi paneutua eri kirjoituksiin ja silloin kun olen, eivät kirjoittajat ole osanneet esittää asioita uskottavasti. Lähteet ovat jääneet arvailujen varaan ja esitetyt motiivit ovat tuntuneet naurettavilta. Samoin spekulaatiot syyllisestä (KGB, Venäjä ym.) Kaikki on johtanut siihen, että en ole viitsinyt ostaa kirjoja aiheesta.

Ole Dammegårdilla on puutteensa, mutta Palmen murhan osalta hän on osannut etsiä myös oikeita fakytoja ja selityksiä ja esittänyt ne kirjassaan Coup d'etat in Slow Motion hienosti. Kirjassa on myös valaiseva esitys Estonian uppoamisesta. Tai siis upottamisestahan melkoisen selvästi on kysymys. Faktat on esitetty kunnolla ja asiat kerrottu viimein perinpohjaisesti. Salailu ja valehtelu sekä kummallisuudet savuavan aseen lisäksi ovat riittävä todiste. Miksi meidän täytyisi tietää edes motiivi? Se voi jäädä tuntemattomaksi. Hyviä arvauksiakin on kirjassa esitetty. Ainakin johtopäätös: Kyseessä oli kylmäverinen massamurha. Se riittää.

Jos haluaa miettiä motiivia, niin globaali eliittihän voi tehdä tällaista ihan silkan murhaamisen vuoksi. Kyseessä voi siis olla vain rituaalimurha ja ihmiskunnan vastainen viha. Tämä on kai ainakin yksi motiiveista. Dammegård esittää myös mahdollisuuden, että olisi salamurhattu suuri joukko ihmisiä. Yksi mahdollisuus on 70 tukoholmalaista poliisia, joista vain neljä selvisi. Ehkä he tiesivät liikaa Palmen murhasta? He olivat juuri saaneet erikoiskoulutuksen. Tietämättömät luulevat, että eliitit eivät murhaisi sivullisia ja siksi esim. jumbojettejä ei pudoteltaisi sen vuoksi, että murhattaisiin jokin yksittäinen ihminen. Kuitenkin, kuten Dammegård toteaa, liikennelentokoneen pudottaminen on juuri kätevä tapa murhauttaa jokin henkilö, sillä eliminoinnilla spekuloijilla voi olla vaikeuksia selvittää, kuka koneessa olijoista olisi mahdollisen salamurhan uhri. Toisaalta juuri ryhmä ihmisiä saadaan kätevästi pois päiviltä ilman epäilyttäviä itsemurhaepidemioita. Näin esim. sattui juuri jonkin sopimuksen vuoksi erikoiskoulutusta saaneita egyptiläisupseereita USA:sta kotiin kuljettanut kone tuhoutumaan "onnettomuudessa". Jos esim. nämä ruotsalaiset poliisit olisi haluttu raivata tieltä ilman, että epäilyitä olisi herännyt, oli laivan upottaminen optimaalinen keino. Olettaen tietenkin, että mukana oli varmistamassa henkilöitä, jotka estivät miehiä pelastautumasta. Tällaisia varmistajia oli Titanicin miehistössä, sillä eräiden tunnettujen henkilöiden pelastautuminen estettiin silminnäkijöiden mukaan. Ehkäpä eliminoitavalle laivalle on junailtu myös radioaktiivista tms. materiaalia, joka on saatu näin upotettua "Kankkulan kaivoon". Aseiden salakuljettamisesta puheen ollen muistamme teorian Mossadin kahden kanavan taistelusta. Oli tämä totta tai ei, niin jotain sabotaashia esim. Pia Vestan aselastien narauttamisessa on saattanut hyvin olla. Monet uskovat todeksi esityksen, jonka mukaan monet poliitikkojen murhat johtuivat juuri tällaisen sabotaashin jäliseurauksista 80-luvulla. Henkilöt, joiden oli kerrottu tietävän koko salakuljetuksen (ja olleen siis täydellisesti ostettuja), eivät tienneetkään mitään ja heidät oli murhattava, ennen kuin he olisivat kertoneet tietonsa. Esim. Palme oli myös juuri pysäytttänyt kaksi suurta aselähetystä Ruotsista, koska ne olisivat menneet sota-alueille. Tämä oli paha isku Oliver Northin ja kumppanien kuvioille. Olisiko jonkun kilpailijan tai vihamiehen asekuljetus tuhottu upottamalla kuljetusalus? Tai aselähetys taholle, josta Usrael ei pitänyt?

Toimittaja Knut Carlqvist kirjoitti 30.9.1998 lehdessä Finanstidningen: "Aikaisimpien selviytyjien haastatteluiden sisältö kertoo aivan erilaisen tarinan kuin se, mikä on kirjoitettu viralliseen onnettomuusraporttiin. Alusta lähtien media ja viranomaiset ovat tehneet yhteistyötä massiivisessa disinformaatiokampanjassa." Koko virallinen selvitys, poliitikkojen, viranomaisten ja median esitykset ovat siis yksi valtaisa valehteluoperaatio. Esim. yhtäkään selvityjien kertomusta, jotka selvityskomissio sai, ei esitetty alkuperäisessä muodossaan sen raportissa. Virallinen selitys oli, että lyhennelmät olisivat helppolukuisempia. On kuitenkin helppoa huomata, että tosiasiassa oli jätetty pois olennaisia faktoja.

Mielenkiintoinen on kirjailijan spekulaatio siitä, miksi laiva aiottiin peittää betonilla. Olisiko haluttu estää radioaktiivisen materiaalin pääsy mereen? Todellinen operoijahan NCC:n takana oli Dutch Smit Tak BV, johtava spesialisti mereen pudotetun ydinjätteen käsittelyssä. Norjalainen syvänmeren operoija oli valmis tekemään tarvittavat nostot 470 000 dollarilla. Tehtävän sai kuitenkin brittiläinen Rockwater, joka on tunnettu kyvystään toimia luottamuksellisesti ja heidän sukeltajiaan sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Hinta oli kaksi kertaa kalliimpi vastineeksi tästä. Joulukuussa sukeltajat nostivat osia paljon puhutusta keulavisiiristä, myös salvan n.s Atlantti-lukosta. Tämä oli tärkeä todistuskappale siihen nähden, kuinka paljon lukko oli vaikuttanut onnettomuuden syntyyn. Salpa on nyt kuitenkin kadonnut. Komission ruotsalaisjäsen Börje Stenström totesi myöhemmin Spiegel-TV:lle, että hän oli yksinkertaisesti heitättänyt tämän takaisin mereen. Hänen mukaansa Ingvar Carlsson, Carl Bildt ja Ines Uusman lupasivat aluksi hylyn nostoa vain miellyttääkseen omaisia ja yleisöä. He tiesivät sen olleen mahdotonta. Kirjailijan mukaan he tiesivät myös, että kaikki salattava olisi tällöin paljastunut ja siksi he eivät tosissaan olleet luvanneet mitään.

Hylyn ohitse useita kertoja viikossakulkeva ruotsalaiskapteeni kertoo, että alueella on partioinut outoja aluksia tähän päivään saakka. Useimmat näyttävät sotilasaluksilta. Tehtävä on vartioida uppoamispaikkaa ja karkottaa kaikki alueelle aikovat. Uusman sanoi kesäkuussa (1996/1995? Kirjassa on painovirhe 1994.) halituksen lykkäävän hyyn kapselointia, koska komissio tai Pariisin haaran omaiset olivat vaatineet uusia todisteita. Kun maaliskuussa 1997 ryhmä omaisia oikeasti vaativat todisteita, Uusman sanoi uuden lain estävän uudet sukellukset. Asianajaja Henning Witte kuvasi menettelyä tekopyhyydeksi (huijaukseksi).

Reikä rungossa

 Meritutkija Werner Hummel on laivan rakentaneen Meyer Werftin palkkaaman asiantuntijaryhmän johtaja ja kokenut onnettomuuksien tutkija Saksassa. TV3:n ohjelmassa hänkin puhui vakuuttavasti miehistön piittaamattomuudesta 90-luvun turvamääräysten suhteen ym. Yksi asia vaikutti hämmentävältä kysyjän mielestä. Laaja alue vesirajan alapuolella saunan ja uima-altaiden tasolla oli merkitty korostetusti eräisiin dokumentteihin. Miksi se kiinnosti? Hummel vastasi vastahakoisesti: "Alue oli täynnä vettä ja paineen alla. En tidä, kuinka näin oli käynyt. On olemassa silminnäkijäkertomus 1. kannelta, jossa matkustaja on kuullut voimakkaan äänen ja nähnyt vesisuihkun. Kuin joku olisi avannut tulpan, mikä kertoo voimakkaasta paineesta." Tämä ja moni muu seikka viittaavat aukkoon syvällä laivan rungossa. Aukko ei olisi syntynyt uppoamisen yhteydessä, vaan se olisi ollut sen syy. Saksalaisen tutkijaryhmän ensimmäinen arvio viittasi epäsuorasti tällaiseen aukkoon: 1) Ajoneuvokannelle tulvi vettä enen onnettomuusseurauksia. 2) kannella 1 oli vettä eli kansi ajoneuvokannen alla , erityisesti etuosa, oli veden vallassa ennen kuin kallistuminen alkoi. 3) Jako kannella 0, jossa sauna ja uima-allas oli matkustajakannen 21 alla, olis veden vallassa ja paineessa, ts. suoraan kosketuksessa mereen.

Viimeinen kohta merkitsee, että rungossa on täytynyt olla reikä.Kirjailija oli kysynyt asiasta Estonia-näyttelystä ja suora vastaus oli kertonut, että useat asiantuntijaryhmän jäsenet olivat tunnistaneet reiän olemassaolon, mutta sanoneet, että päättivät mieluummin olla mainitsematta sitä ja pitäytyä siinä, minkä voisivat tosiasiallisesti osoittaa. Tämä kuulostaa tietenkin kummalliselta, sillä vesi ei ollut voinut päästä ajoneuvokantta alemmas. Spiegel TV:n lähde Ruotsin Merenkulkuhallituksessa vahvisti joulukuussa 1996, että oli olemassa salattu Säpon raportti Merenkulkutoimelle, joka määritti todellisen syyn Estonian uppoamiselle olleen suuren reiän rungossa. Toinen lähde raportoi, että Merenkulkulaitoksen sisällä kaikki puhuivat tästä reiästä.

Myös kansainvälisesti tunnustettu laivansuunnittelija ja turvallisuustutkija Anders Björkman on esittänyt, että reiän olemassaolo on ollut välttämättömyys uppoamiselle.Dagens Nyheterin haastattelussa elokuussa 1996 hän osoitti lukuisia tekijöitä, jotka olivat vaikuttaneet uppoamiseen ja näin hän täydellisesti tyrmäsi kv. onnettomuustutkimusviranomaisten komission teorian. Esim. se, että keulavisiiri löytyi 1700 jaardia länteen hylystä sotii vastaan väitteitä, joiden mukaan se olisi irronnut jo aluksen ollessa matkalla. Tällöin sen olisi tullut löytyä aluksen takaa reitiltä. Hän on kirjoittanut kirjan nimeltään M/S Estonian uppoaminen.

Insinööri ja keksijä Johan Ridderstolpe on myös asantuntija, joka on käyttänyt paljon ajastaan onnettomuuden tutkimiseen. Hän on osoittanut sinnikkäiden tutkimustensa avulla esim. sen, että onnettomuuden ajakohtana ei Estonia purjehtinut missään myrskyssä, kuten komissio väittää.  Viralliset säähavainnot kertovat 15 metrin sekuntivauhdin tuulesta, kun myrskytuuleksi luokiteltu on vasta 24,5 m/s tai enemmän. Varsinainen myrsky alkoi vasta aamulla, useita tunteja uppoamisen jälkeen.

Räjähteitä laivalla

Johan Ridderstolpe käytti 2 000 tuntia hylyn videofilmien tutkimiseen. Filmit oli kuvattu lokakuusta joulukuuhun 1994 Filmit paljastavat selkeästi, että aluksen oikeassa kyljessä on vesirajan alla suuri aukko. Filmeistä erottuu selvästi myös useita outoja pakkauksia ja laatikko keularampoin tasalta. Finanstidningenin numeroissa 3.2.1999 ja 7.2.1999 hän kuvaa, kuinka ROV (Remotely Operated Vehicle)-kamera eli kauko-ohjattava kamera oli laskettu hylylle 11 päivää onnettomuudesta ja paikallistanut hylkyyn kiinnitetyn esineen. Metallilaattaan kiinnitetty keltainen kuutio oli suoraan kiinni rungossa. Esine oli keularampin vasemmanpuolisessa laipiossa, ramppihydrauliikan ja visiirilukon ja visirin hydraulisylinterin luona. Kun robottikamera laskettiin uudelleen 9.12.1994, esine oli kadonnut! Ridderstolpe: "Olen ollut yhteydessä useisiin asiantuntijoihin ja kukaan heistä ei epäröi tunnistaa esinettä pommiksi. Tämän tyyppisiä pommeja käytävät armeijat kaikkialla maailmassa ja se sisältää puoli paunaa hexogeenityyppistä räjähdettä (Composite B). Tämä pommi ei ollut räjähtänyt, ja on mahdollista nähdä sytytyslanka. Jos pommi olisi räjähtänyt, se olisi tuhonnut rampin ja irrottanut visiirin. On mahdollista, että vastaava lataus on ollut styyrpuurin(oikealla) puolella, sillä siellä on huomattavat vauriot rampissa. Mekaaninen kontakti tekee vaurion, jossa on terävät reunat ja lukuisia kontaktimurtumia. Paineaallot muuntavat kuitenkin levyt ja poikkiraudat pyöreisiin muotoihin. Tällaisia vaurioita on havaittavissa juuri rampin tyyrpuurin puolella useissa paikoissa. Rampin pohjassa kantavat sivupoikkipalkit ovat taipuneet pyöreälinjaisesti eikä suoran kontaktin jälkiä ole. Hieman ylempänä levyt visiirin laipiossa lähellä tyyrpuurilukkoa ovat jotenkin uudelleenmuotoutuneet." "En voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kaikki nämä havainnot yhdessä vahvasti antavat ymmärtää, että visiiri on räjäytetty irti styyrpuurin puolelta ja että tarkoitus on ollut räjäyttää sekä ramppi että visiiri. Kun vain yksi lataus on räjähtänyt, visiiri on voinut jäädä roikkumaan portista ja lukosta."

"Asiantuntijaryhmämme, mukaan lukien korkealaatuinen brittiläinen räjähdeasiantuntija, on vakuuttunut siitä, että keula-alueella on ollut räjähteitä. Se on päivänselvästi kaikkien nähtävissä." Näin snaoi Werner Humpel saksalaisesta tutkijaryhmästä 10.8.1999 (Aftonbladet 11.8.1999). Meyer Shipyardsin asiantuntijat huomauttavat myös, että suippenevan, 24"xb"" muoviin pakatun paketin alakulmasta on havaittavissa sytytin. Pakkaus on keskilaivassa paapuurin puolella, 26 jalkaa vesirajan yläpuolella aluksen 5. kannen ulkopuolella. Merenkulkuasiantuntijoiden mukaan pakkaukset on kiinnitetty magneettilevyillä, joten tämä pakkaus on voinut siirtyä onnettomuuden vuoiksi aluksen osasta toiseen. Asiantuntijaryhmän mukaan keulavisiirin ja sen lukkolaitteiden vauriot ovat tyypillisiä räjähdysvaurioita eivätkä lainkaan sellaisia, jotka olisivat syntyneet mekaanisesti, jos onnettomuus olisi tapahtunut siten, kuin mitä tutkimuskomissio on esittä'nyt. Werner Hummelin mukaan komissio tiesi totuuden räjähdepakkauksista, mutta salasi sen poliittisista syistä. "En usko, että onnettomuus on voinut tapahtua ilman räjähteitä. Ne olivat ratkaiseva tekijä. Räjäytykset tapahtuivat sarjana ajankohtana, jolloin onnettomuuteen johtaneet tapahtumat olivat alkaneet." Komissio on esittänyt pakkkaukset jätteiksi, muovikanneksi tai pelastuspakkauksiksi. Suomalaisjäsen Tuomo Karppinen  (tekninen asiantuntija komissiolle) kiisti väitteet räjähteistä: "Suomen poliisi on tutkinut visiirin eikä ole huomannut merkkejä räjähdyksestä. Ei muualtakaan, joten todisteita ei ole. Laatikkoakaan ei voi todistaa räjähdelaitteeksi."

"He eivät voi selittää, mitä pakkaukset ovat". Näin sanoo Ann-Louise Eksborg, komission jäsen ja Ruotsin onnettomuuskomission johtaja. "Totta kai tiedämme pakkaukset, jotka ovat sukellusfilmeissä (ehkä Band(=Nide?) B40B 941203 ja asiakirjaryhmä B2 941009). Emme ole salanneet niiden olemassaoloa, mutta emme ole nähneet niiden olevan merkityksellisiä." Tämä on ristiriidassa toisen komission jäsenen asiantuntijan Olle Noordin ilmoituksen kanssa: "Kv. Onnettomuustutkimus ei koskaan tutkinut pakkausten kuvia. Emme ole milloinkaan tutkineet aihetta millään tavalla, kuten emme ole myöskään sulkeneet pois mahdollisuutta, että aluksella olisi ollut räjähteitä." (TV4-News/Nyhetsmorgon) Tosin mies sanoo, että heillä on todisteet omien tulkintojensa tueksi ja että spekuloinnit räjähtistä olisivat täysin epätosia.

Kirjassa on kuvat räjähteistä. Niin laatikosta kuin useista rjähdelatauksista sytytyslankoineen Ne on kai löydettävissä myös netistä.
Em. TV4:n ohjelmassa vastaava ministeri Mona Sahln kieltäytyi kommentoimasta ennen raportin saamista uutta tietoa. Hän epäili varustamolla olleen omia syitä näiden seikkojen esiin tumiseen. Paikalle kutsuttu asiantuntija tietenkin syytti varustamoa omien etujen ajamisesta ja oli huolissaan erinäisten "myyttien" luomisesta. Sama tutkija, C-G Wetterholm vaati hylyn täydellistä tutkimista tai nostamista, jotta asiat voitaisiin tutkia perinpohjin.

Huolimatta tiedoista kauhistuttavasta löydöstä mediassa, vain maasiinilehti Finanstidningen uskalsi julkaista kiistellyt kuvat räjähteistäja vaatia uutta tutkimusta onnettomuudesta. Tällä oli seurauksia. Kun lehti suunnitteli pommikuvien julkaisemista, se joutui Puolustusvoimien Psykologisen osaston vahvan painostuksen kohteeksi. Ruotsin puolustusvoimien yksikkö toimii virallisen totuuten suuna Estonian onnettomuuden suhteen. Lehti ei piitannut uhkauksista, mutta kun pomminumero oli julkaistu internetissä, se olikin vaihdettu sivuun, joka koostui nettipornosta ja merkityksettömästä tekstistä.Toimitukselta kesti kaksi päivää korjata asia. Hieman sen jälkeen, kun räjähteiden kuvat oli julkaistu 1998, TV4:n koko Estonia-arkisto hävitettiin. Samaan aikaan joku murtautui saksalaisen TV-toimittajan Jutta Raben toimistoon ja tutki hänen Estonia-materiaalia. Todisteet osoittavat myös, että Eestin TV:n arkistot M/S Estonian tapauksesta tuhottiin. Tämän lisäksi oli käynyt ilmi, että suomalaisen tutka-aseman Utössä (valvoo kaikkea liikennettä alueella) nauhoitus Estonian viimeisestä matkasta, oli kadonnut. Nauha katosi jo lokakuussa 1994 eikä sitä koskaan löydetty.

Odotukset olivat korkealla yksityisten tutkijoiden parissa, kun kuvat räjähteistä viimein paljastettiin TV4:ssä elokuussa 1999. Mutta valtamedia vaikeni asiasta täysin. Ruotsalaisten suuri enemmistö pidetään yhä pimennossa totuuden suhteen muiden maiden kansojen kera. Uskomatonta. Sillä nyt ei enää puhuttu onnettomuudesta, vaan kylmäverisestä joukkomurhasta.

Reikä havaittu

Kesällä 2000 Jutta Rabe ja amerikkalainen miljonääri Gregg Bemis organisoivat uuden tutkimuksen 200 000 dollarilla.Vaikeuksien jälkeen he pääsivät tutkimaan alusta ja viimein onnistuivat kuvaamaan reiän laivan rungossa. Metallinäytteitä otettiin tutkimuksen yhteydessä ja ne analysoitiinlaboratoriossa Brandenburgissa, kahdessa muussa sksalaisessa instituutissa ja San Antonion Southwest Research Instituutissa Texasissa. Tri Kurt Ziegler ensin mainitusta labrasta kertoi brittiläiselle lehdelle The Independent: "Laboratoriotestit kahdesta rampin läheltä leikatusta metallipalasta ovat osoittaneet merkkejä räjähdysaineista laivan rungossa ennen sen uppoamista. Metallimuutokset ovat samanlaisia korkean nopeuden räjäytyksissä. Tämä voi indikoida räjähdysainetyypin tai Semtex Hexa Komposiitista." Entinen USA:n laivaston pommiasiantuntija Brian Braidwood lisäsi: "Laboratorioanalyysi osoittaa kiistatta sen, että osat ovat olleet alttiina räjähdykselle."

Raben mukaan he löysivät myös pommireiän keskirungosta. Ns. aluksen peittäminen oli ilmeisesti tarkoittanut tämän rikostodisteen piilottamista. Se oli kuitenkin löytynyt, koska hiekkaa oli ollut liian vähän. Reikä havaittiin hiekasta huolimatta eli sitä siirtyi pois pommireiän edestä. Kuvassa keulaireikä:



Manipuloituja todistuksia

Oli täydellinen yllätys, että Andi Meister vetäytyi kv. tutkimuskomission johdosta 22.7.1996, juuri ennen tulosten julkaisemista. Virallisesti kyse oli terveyssyistä  Sekasorron keskellä hän kuitenkin ilmoitti, että todellinen syy erolle oli se, että ruotsalaiset jäsenet olivat petkuttaneet häntä harkitusti. Kysymys siitä, mitä tapahtui laivan komentosillalla ja sen tutkimisen merkittävyys aiheuttivat jännitteitä komission sisällä. Dagens Nyheterin haastattelussa pj Meister väitti sukellusoperaation olleen pintapuolinen ja huonosti toteutettu. Sen sijaan, että olisi tutkittu oleellisia asioita, sukeltajat keskittyivät esim. hytissä 6230 mahdollisesti olleen salkun etsimiseen. Salkku oli kuulunut selviytyjälle nimeltään Alexander Voronin. Hän puhui hytistä 6320 ja sanoi rehdyksessä esittäneensä kaksi eri numeroa. Tai sitten etsittiin toisen kapteenin Avo Pihtin salllua em. huoneesta, sillä se oli kuulunutkin hänelle. Sukeltajat puhuivat intensiivisesti "piiroksesta". Meister ihmetteli, että vain 14 riviä oli kirjoitettu komentosillasta, vaikka sukeltajat olivat olleet siellä 61 tuntia.

Asianajaja Henning Witten mukaan sukeltajia oli ohjeistettu olemaan tutkimatta ajoneuvokantta, vaikka tämä olisi ollut juuri olennaista. Olisi tullut tutkia lastia, sen painoa ja verrata sen käsittelyä turvallisuusmääräyksiin. Liikenneministeri Uusman selitti, että tämä olisi ollut liian vaarallista. Meister syytti samaan aikaan, että ruotsalainen kontingentti komissiosta oli sensuroinut sukellusaineiston niin, että ei olut enää mahdollista selvittää, ketkä komentosillalla olivat olleet. Kirjailija huomauttaa, että suomalaisten stilaslähteiden saksalaiselle makasiinille Der Spiegel vuotamien tietojen mukaan komentosillalla oli ollut viisi miestä, joista yksi siviilipuvussa. Lisäksi vuodon mukaan kapteeni Avo Andressonilla on oletettavasti ollut luodinreikiä päässä!

Uusi puheenjohtaja Uno Laur toisti syytökset sukellusvideoiden sensuroinneista. Lopulta komissio myösni Puolustusvoimien Mediatoimiston editoineen videoita. Väitetty syy oli uhrien ruumiiden kuvien sensuroiminen. Ray Honour yhtiöltä Rockwater kertoi tuhonneensa omat varmuuskopionsa (yhtiö sai yhden sääntöjenmukaisesti) siltä varalta, että joku lankeasiai johonkin tiedotusvälineen muhkeaan tarjoukseen.

Toukokuussa 1997 Olof Forsberg erotettiin komissiosta. Virallinen syy oli toiminta JAS Gripen-onnettomuuksien tutkinnan yhteydessä sekä bussionnettomuuden Norjassa tutkinnassa. Kovia syytöksiä esitettiin, mutta ministeri Uusman ilmoitti edelleen luottavansa Forssbergiin ja siirsi vain toisiin tehtäviin hänet ministeriössään entisellä palkalla. Samana iltapäivänä Saksan Spiegel-TV sai vihjeen Ruotsin Merenkulkuministeriöstä: Olof Forssbergin erottaminen oli hallituksen järjestämä. Itse asiassa oli pidetty pitkä kokous ministeriössä ja paikalla olivat olleet Uusman, Forssberg ja kaksi virkamiestä ministeriöstä. Lähteen mukaan amerikkalaiset olivat hyvin tyytymättömiä Forssbergin tapaan hoitaa M/S Estonian tapausta ja että liian paljon salaista tietoa oli vuotanut. Lisäksi uuden johtajan nimittäminen antaisi oivan verukkeen lykätä loppuraportin julkaisemista.

Loppuraportti julkaistiin 3.12.1997. Se piti kiinni myrskyn irrottamasta visiiristä ja tätä kautta alukseen (autokannelle) tulleesta vedestä onnettomuuden syynä. Laivan upottamiseen olisi vaadittu kuitenkin 12 000 tonnia vettä autokannen alle. Muussa tapauksessa ilmataskujen ilma olisi pitänyt laivan pinnalla pikän aikaa. Ehkä päiviä. Kuitenkin alus upposi nopeasti. Komission mukaan 2000 tonnia vettä autokannella riitti laivan suistamiseen tasapainosta. Se ei kuitenkaan pysty selittämään sitä, kuinka vesi pääsi alemmille kansille. Laiva oli itse asiassa suunniteltu siten, että vesi olisi voinut jatkaa vain kansille 0 ja 1 keskellä laivaa olleen aukon läpi, jossa porraskuilu oli. Mitään muita aukkoja alas ei ollut. Lisäksi suljetut ovet porraskuiluun estovät veden kulkemisen sieltä. Ainoa mahdollinen selitys on se, että autokannen alla on ollut rungossa reikä. Merirakentamisen professori Anders Ulfvarson sanoo: "Ei ollut mitään selvää reittiä vedelle siirtymiseen". Hän kiisti täydellisesti komission raportin esitykset. Virallinen tapahtumien kulku ei myöskään saa tukea yhdestäkään todistajalausnnosta. Päinvastoin, useat todistajat olivat kuulleet ensin kaksi kovaa paukahdusta, jotka he mielsivät räjähdyksiksi. Vasta sitten alus oli kallistunut 25 astetta oikealle. Se oli suoristunut, mutta kallistunut sitten uudelleen, jolloin katastrofia kohti alettiin kulkea.

Matkustaja Carl Övberg heräsi klo 23.15 voimakkaisiin iskuääniin. Kuin moukarilla olisi lyöty metallia. 15 minuutin kuluttua oli kuulunut hydrauliikan ääniä, kuin laivan keulavisiiriä avattaessa. On muistettava, että miehistöllä oli ollut jo kauan vaikeuksia avata ns. Atlantti-lukkoa ja sitä oli jouduttu hakkaamaan moukarilla. Moukaroinnit ja muut äänet olivat toistuneet klo 23.45 saakka. Kun kapteeni oli kuullut iskuääniä ruokapöydässään, hän oli välittömästi poistunut kiireesti kohti siltaa. Ilmeisesti tällöin laiva oli jo ottanut vettä saunan ja uima-altaiden kerrokseen. Silti laiva oli jatkanut täydellä nopeudella, kuten merisaiarudesta kärsinyt matkustaja oli kertonut. Laiva oli alkanut liikkua niin oudosti, että orkesterin oli lakattava soittamasta. Kenties siviilipukeinen mies sillalla oli määrännyt laivan kulkemaan 9 mailia etelään normaalireitiltä M/S Silja Europan ja M/S Mariellan näkyvistä kohti aluetta, joka oli Suomenlahden syvin. Joko ennättääkseen lähimpään satamaan tai sitten alueelle, jossa salainen lasti olisi voitu upottaa mahdollisimman huonosti erinäisten onnettomuustutkijoiden näkyviltä.

Useat ruotsalaiset rekkakuskit ovat sanoneet kuulleensa moottorien ja rautaketjujen ääniä autokannelta. Autoistaan huolestuneina he olivat menneet katsomaan, mitä oli tapahtumassa. Todistusten mukaan miehistö oli juuri yrittänyt työntää ensimmäistä kuorma-autoa mereen toisen auton avulla. Ilmeisesti jotain haluttiin upottaa ja eri paikkaan kuin mihin laiva ehkä uppoaisi. Tai sitten tämä upotus olisi tehty joka tapauksessa. Kapteenin oli määrättävä laiva pois aaltorintamista, mutta liian myöhään.

Carl Övberg kuuli voimakkaita pamauksia. Aika oli n. 24.15 - 24.20. Bengt Nilsson sanoo, että ääni oli uskomattoman kova metallin ääni. Et voinut olla kuulematta sitä ja myöhemmin tiesit, mikä oli aiheuttanut kallistuman. Miehistön jäsen Henrik Sillaste kuuli myös kaksi voimakasta pamausta, jonka jälkeen laiva oli pysyvästi kallistunut. Kokenut merimies tajusi jotain olevan vinossa ja riensi heti konehuoneeseen. monitorista hän pystyi havaitsemaan, että keulavisiiri oli yhä paikallaan. Tämä oli huomattava havainto, sillä koko onnettomuus on selitetty visiirin irtoamisen jälkeen laivaan tulvineen veden aiheuttamaksi. Nyt siis laiva oli jo kallistunut, kun visiiri oli yhä paikallaan. Poliisimies Valter Kikusts esitti myös merkittävän todistuksen. Kannelta 7 hän oli nähnyt, kuinka visiiri oli avattu ja suljettu useita kertoja, ennen kuin se lopullisesti oli irronnut pian klo 24.30 jälkeen Ruotsin aikaa, jolloin Estonia oli lähetttänyt ensimmäisen hätäsanomansa (24.24). Visiiri oli siis irronnut vasta sitten, kun alus jo oli lähettänyt viisi minuuttia aiemmin sanoman pahasta tilanteesta ja kallistumasta. Lehden Aftonbladet mukaan (27.10.1994) komissio päätti olla julkaisematta Kikustsin todistusta. "Hän oli luultavasti sekoittanut Eestin ja Ruotsin ajat keskenään". Tämä oli virallinen selitys, joka lähti irronneen visiirin teoriasta.

Kadonneet selviytyneet ym.

On paljastunut, että lähes kaikkia selviytyneitä miehistön jäseniä on saaneetonnettomuuden jälkeen uhkailtu. Myös asianajaja henning Witte on saanut kokea uhkailua häväistyskampanjoiden ja muun kiusanteon lisäksi. Kuten muut totuuden puhujat. Juhani Luttusen paljasti, että kollega Christer Koivistolla oli ollut ongelmia Atlantti-lukon kanssa jo kesäkuussa 1993. Koivisto ja Luttunen joutuivat sanaharkkaan, jonka päätteeksi Luttunen ampui Koiviston kuoliaaksi. Luttunen sai murhasyytteen ja suljettiin mielisairaalaan, jossa häntä pidettiin hurjilla lääkeannoksilla sekapäisenä. Hänen lakimiehensä väittää kyseessä olevan neuvostotyylisen hiljentämisen. Usean miehistön jäsenen omaiset ovat myös raportoineet läheistensä tulleen ilmoitetuiksi pelastuneiksi, mutta kadonneen myöhemmin. Kaikein vahvimmin on ollut esillä toisen kapteenin Avo Pihtin tapaus. Estlinesin hengissä selvinneiden luettelossa Tallinnassa 25.9.1994 on Piht mainittu numerolla 37 klo 13.03 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Samana päivänä Turun merenkulkujohtaja Erik Mörd sanoi, että Avo Piht on kuljetettu autolla Helsinkiin. 28.9. virolainen radioasema KuKu lähetti helokopterin miehistön jäsenen haastattelun. Ilmeisesti ruotsalaisen kopterin Y-64. haastateltu kertoi pelastaneensa Avo Pihtin. Kun Spiegel TV:n Jutta Rabe yritti hankkia haastattelunauhaa, radioaseman johtaja kertoi hänelle, että Eestin turvallisuuspoliisi oli jo takavarikoinut nauhan. Kaksi päivää myöhemmin Reuters haastatteli Bengt Stenmarkia, Vesikuljetusturvallisuuden osaston päällikköä. Myös hän sanoi olleensa yhteydessä Pihtin kanssa onnettomuuden jälkeen. 1.10.1994 Eestin suurlähetystö jätti protestin Ruotsin ulkoministeriöön, koska heiltä oli estetty pääsy eestiläisiä matkustajia koskeviin tietoihin.Ruotsin poliisi oli myösestänyt Eestin konsulia vierailemasta tapaamaan selviytyneitä Södersjukhusin sairaalaan.Eestin Punainen risti julkaisi ilmoituksen: "Emme saa enää lainkaan tietoja Ruotsista. Täydellinen informaatiosulku on vallinnut 1.10.lähtien."

16.10.1994 Aftonbladet kertoi, että ainoa hengissä selvinnyt upseeri oli laivan lääkäri Viktor Bogdanov, 42. Miehistön jäsen Anders Vikner oli aiemmin soittanut Bogdanovin vaimolle ja vakuuttanut: "Viktor on pelastunut ja täällä minun kanssani." Mutta Viktor ei koskaan tullut kotiin ja on kadonnut jäljettömiin. Vikner on pyytänyt anteeksi ja väittänyt erehtyneensä kuohuksissaan. Vamo kertoi miehensä olleen aina hyvin vaitelias työstään, oli kuin hän olisi omamnnut salaisuuden, joka oli raskas kantaa. On oletettu, että ensimmäinen mekaanikko Lembit Leiger olisi alun perin otettu Huddingen sairaalaan Ruotsissa ja komissaari Stridlund kertoi Leignerin omaisille, että sairaalahoidon jälkeen Leiger lähetettäisiin Tallinnaan lentokoneella. Kun perhe saapui noutamaan Leigeriä, hän ei ollut koneessa. Tämän jälkeen Leiger on kadonnut jäljettömiin. Komissaari Stridlund kiisti myöhemmin kaiken osallisuutensa Spiegel TV:lle. Kuitenkin on olemassa kirje, jonka Stridlund on lähettänyt Leigerin omaisille Ruotsin Tallinnan suurlähetystön kautta. Kun komissaarille huomautettiin tästä, hän oli vedonnut yleiseen hämmennykseen/epäjärjestykseen.

Kaksossisaret Hennely ja Hanka-Hannika Velde olivat tanssijattaria. vanhemmat sanovat, että Huddingen sairaalasta oli kerrottu 4.-6.10.1994, että heitä olisi hoidettu siellä. Yksi sisarista oli vieläpä merkitty ensimmäiseen salaiseen selviytyjien listaan lempinimellä "Anne", joka oli tuntematon ulkopuolisille. Myöhemmissä listoissa nimi oli vaihdettu viralliseen etunimeen. Ruotsin poliisi, Ruotsin Kriisikeskus, Ruotsin Punainen risti ja Ruotsi sisäministeriö kaikki vahvistivat sisarusten selvinneen vahingoittumattomina. Myöhemmin sairaala kiisti tiedot. Sittemmin he ovat kadonneet. Äiti sanoi saaneensa puhelun vuoden jälkeen katoamisesta toiselta tyttäristä, mutta että keskustelu olikatkaistu. Tax-Free-Shopin johtaja tiina Müur, upseeri Kaimar Kikas ja insinööri Agur Targama myös katosivat jälkiä jättämättä. Tiina Müurin isä otti yhteyttä Sisäministeriöön, jossa kehotettiin soittamaan Tiina Müurin kotiin. Ministeriön mukaan "Tiina oli jo saapunut Eestiin." Tätä aiemmin eestin radio 2 oli ilmoittanut Müurin olleen elossa, mutta shokkitilassa ruotsalaisessa sairaalassa. Tämän vastauksen jälkeen ruotsalainen suurlähetystö kieltäytyi vastaamasta mihinkään kysymyksiin häntä koskien.

Miehistön jäsenen Kalevi Vahtraksen vaimo Ruth Vahtras oli saanut tietää Ruotsin poliisilta: Aviomiehenne on pelastettujen listalla, mutta emme pysty sanomaan, mihin sairaalaan hänet on viety". Listan oli vahvistanut Eestin Kuljetusministeriö, sanoi Eestin radioasema KuKu Tallinnassa. Uutistoimisto FilmiMAX julkaisi listan 29.9.1994. Vahtraksen poika otti sitten yhteyttä Sisäministeriöön, Terveysministeriöön ja Punaiseen ristiin. Kaikkialla vastattiin, että isän nimi oli listalla. Oletettavasti jokui Sisäministeriössä oli sanonut: "Kyllä, isänne on elossa, mutta älkää Jumalan nimessä kertoko tätä kenellekään." Kun Ruth Vahtras myöhemmin soitti uudelleen, hän huomasi, että hänen puolisonsa nimi oli pyyhity pois. R. vahtras oli järkyttynyt ja soittanut Tallinnan Merimiessairaalaan. Hänelle oli kerrottu, että puoliso oli Turun Yliopistollisessa sairaalassa Suomessa. Sairaalan pelastuneiden lista ei sisältänyt vain Vahtraksen nimeä, mutta siinä oli myös kuvattu tämän ruumiinlämpötilan olleen "alempi kuin normaali". Listan oli laatinut Antti Järskalainen, sairaalan johtaja. Ruth matkusti välittömästi Turkuun, mutta sai kuulla täällä, että aviomies olisikin toimitettu sairaalaan Ruotsissa. Useiden puheluiden jälkeen hän lopulta sai kuulla, että hänen puolisonsa kuollut ruumis oli löytynyt Suomen rannikolta. Muserretun vaimon oli tunnistettava Vahtraksen ruumis valokuvan perusteella. Hänelle vakuutettiin, että miehen selviytyminen oli ollut erehdys. Vahtraksen ruumis saapui sitten arkussa Tallinnaan, jossa se oli määrä avata. Sisältö oli järkytys, sillä ruumis oli täysin ruhjottu ja siinä oli jälkiä viilloista ja pistoista niskan seudulla. Kalevi Vahtras näytti tulleen hakatuksi ja kidutetuksi ja sen jälkeen tunnistamattomaksi ruhjotuksi. Kaikesta huolimatta kuolinsyyksi oli merkitty: "Hukkunut Itämereen". Ruth Vahtras otti yhteyttä tunnettuun valokuvaajaan, joka katsoi arkun sisällön perheen kotona. Valokuvat osoittivat myöhemmin Vahtraksen tulleen kidutetuksi ja puukotetuksi. Kuolintodistus oli Suomen Oikeuslääketieteen keskuksen vahvistama, mutta siinä ei kuvattu minkäänlaisia sisäisiä tai ulkoisia vammoja. Kuolinsyyntutkija koetti selittää leskelle, että meri olisi ruhjonut ruumista kiviä vasten. Mutta leski oli saanut miehensä vaatteet, joissa ei ollut ollut mitään merkkejä väkivallasta. Toisaalta ruumis oi veressä yltä päältä, vaikka meri olisi huuhtonut veren pois, jos vahtras todella olisi ollut meressä kauan aikaa.

Lisäksi selviytynyt johtaja Eestissä Peter Palgunov saksalaisen toimittajan Jutta Raben haastattelussa kertoi, että oli ollut katastrofin jälkeen lautalla kalev Vahtraksen kanssa. Vahtras oli ollut hyvällä mielellä, kun Palgunov oli nostettu kopteriin. Johtaja osoitti toista kopteria, joka oli lähestymässä ja hän oli ollut vakaassa uskossa, että vahtras olisi pelastettu pelastusviranomaisten toimesta. Toukokuussa 2001 Jutta Rabe haastatteli Silver Lindeä todistajien Kaj Holmbergin ja Ene Moldaun kanssa. PalmeNytt julkaisi osan haastattelusta (3/2002). Pelastumisensa jälkeen Linde oli kuljetettu Turun Yliopiston siaraalaan, jossa hän oli maannut samassa huoneessa kuin Kalev Vahtras. He olivat olleet kollegoita ja tunteneet toisensa hyvin. Vahtras oli yhä kärsinyt hypotermiasta ja oli lämpötyynyjen peittämä. Linde oli keskustellut Vahtraksen kanssa ja päättänyt käydä katsomassa muita selviytyneitä merimiehiä, etenkin Victor Psnetsnoita. Kun tämä oli löytynyt, he olivat päättäneet palata Vahtraksen huoneeseen. Mutta nyt sekä Vahtras että tämän vuode olivat kadonneet. Hoitajatar väitti, että tämä oli siirretty toiseen sairaalaan. Silver Linde otti myöhemmin yhteyttä Ruth Vahtrakseen, jota oli tällä välin uhkailtu ja käsketty luopumaan miehensä kohtalon tutkimisesta ja kyselyistä. Linde pelästyi ja päätti vaieta. Hän sai myöhemmin Suomessa 9 vuoden vankeustuomion huumekaupasta, miehen mukaan täysin väärin perustein eli syyte olisi ollut väärä. Jutta Rabe oli kysynyt Atte Järskeläiseltä ja tämä oli kertonut mystisistä asioista selviytyneiden suhtene ja kehottanut kääntymään Helsingin oikeuslääketieteellisen keskuksen puoleen. Täältä oli evätty pääsykaikkiin teitoihin salassapitosääntöihin vedoten.

Palataan Avo Pihtin kohtaloon. Eestin konsuli oli saanut tietoja, että Piht olisi ollut vankina pienessä talossa Uppsalassa. Luotettava ruotsalainen lähde Ruotsin Puolustusministeriössä on kertonut Spiegel TV:lle, että USA:n tiedusteupalvelu on kaapannut Pihtin ja muut, koska he tiesivät liikaa. Lähteen mukaan he asuisivat nyt USA:ssa ja olisivat saaneet rahakorvauksen kärsimyksistään. Tiedot ovat verifioineet kapteeni Werner Hummel ja asianajaja Peter Holtappels. Interpol on myös laatinut etsintäkuulutuksen mystisestä kapteenista. Andi Meister vahvisti eestiläisen sanomalehden päeväleht mukaan, että Piht ja muut selvisivät. Meisterin mukaan piht oli niin tärkeä todistaja, että tämä oli eliminoitava. On huomioitavaa, että kummallisuudet eloonjääneiden suhteen ovat rajoittuneet pieneen osaan miehistöä, joilla on saattanut olla tietoja M/S Estonian arkaluontoisesta lastista. Heillä on täytynyt olla erittäin raskauttavaa tietoa. Erityisesti Eestissä ja Saksassa Pihtin ja muiden katoaminen on saanut valtavasti huimiota. Vain Ruotsin (Minä: Ja Suomen) media on enemmän tai vähemmän kieltäytynyt käsittelemästä aihetta. 1996 kuitenkin Ruotsin Rikospoliisi suoritti kyselyn. neljä miehstön jäsentä väittivät, että olivat nähneet järkyttyneen, mutta elävän Avo Pihtin uutisfilmissä Saksan televisiossa. Myös Estlinesin oma kapteeni Erich Moik miestensä kera kuuluu niihin, jotka olivat nähneet Avo Pihtin televisiossa. Työnantajansa versiossa Moik kiisti tämän. Moik informoi STV Rapportia, joka ei kuitenkaan halunnut näyttää haastattelua. Kun Spiegel TV tiedusteli kanavalta ZDF uutisfilmiä, vaivautunut arkistonhoitaja oli kertonut, että Saksan tiedustelupalvelu BundesNachrichteniDienst oli jo etsinyt arkistosta näitä kuvia. Uutisklippi näyttää, kuinka ruotsalainenambulanssi kuljettaa Pihtin pois. Farstasta peräisin olevassa ajoneuvossa on tunnus B804. M/S Estonian tuho mainitaan myös Venäjän tiedustelupalvelun SVR:n raportissa. Sen mukaan salakuljetus oli koskenut huumeita, mutta myös koboltti oli mainittu. Lähde SVR:n tietoon oli varajohtaja Eestin tullihallituksesta Igor Kristipovich, joka murhattiin asunnossaan 22.10.1994.  Igor Kristipovitsh oli johtava asiantuntija salakuljetuksen vastaisesssa taistelussa ja hän olisi ilmeisesti vastaan ottanut tulenarkaa tietoa koskien Estonian roolia. Murhan olivat suorittaneet ammattimaiset tappajat.

On syytä muistaa, että Ruotsin oman selvityskomission entinen johtaja Olof Fossberg ja tämän seuraaja Anne-Louise Eksborg ovat toimineet myös johtajina puolustusministeriössä. Olof Fossberg oli myös selvittämässä mystistä lento-onnettomuutta 1989, jossa kuolivat tärkeät Palmen puoluetoverit ja henkilöt, jotka olivat saaneet tietoja esim. Hans Holmerin liikkeistä Palmen murhayönä.

Psykologisen Puolustuksen virasto, salakuljetus ym.

Joka kerta, kun tapahtuu jotain sellaista, mikä voi uhata Ruotsin yhteiskunnan vakautta, kätketyt voimat alkavat toimia. Psykologisen puolustuksen virasto (SPF, www.psycdef.se ) on keskusviranomainen, joka tarjoaa neuvoja ja ohjausta joukkotiedotusvälineiden kontingentille suunnittelussa ja median valmiudessa vakavien yhteiskuntaa koettelevien iskujen varalta rauhan aikana. SPF myös levittää ja edistää tietoturvallisuutta ja totaalista puolustautumista sekä seuraa yleisen mielipiteen kehittymistä tärkeissä asioissa psykologisen puolustautumisen vuoksi. Toimistolla on 17 työntekijää mukaanluettuna johtaja. Kirjan kirjoittamisen aikana avainjäsenistä erottuu erityisesti Yrsa Stenius, joka vastaa juuri mediamaailmasta.Suomenkin puooella vaikuttanut Yrsa Stenius on se, joka televisiossa ja lehdistössä yleensä ilmestyy kommentoimaan Estonian ja Palmen murhan tragedioiden yhteydessä. Mielipiteitä ohjattiin kovasti. Muistan, kuinka Suomessakin media raivoistasti syyllisti Petterssonia ja toisaalta paheksui voimakkaasti "salaliittoteorioita" Estonian tragedian yhteydessä ja esitti niljakkaita käsityksiä siitä, miksi omaiset olisivat halunneet nostaa hylyn, omaisten ruumiit, tutkia alusta, vastustivat betonikuorta ym. Ja Jutta Rabea ym. paheksuttiin sensaatioihmisenä ja valiteltiin, kuinka aina tällaisia tarinoita levitellään silloin, kuin jotain tapahtuu. Totuudenetsijät olivatkin omaisten surun ja hautojen häpäisijöitä ym. Varustamo tietenkin yritti pestä käsiään edustaineen jne. Osa käsityksistä muodostui nimenomaan ns. demarien ja vassarien jutuiksi, esim. Lisbet Palmen vuoksi ja koska Palme oli kova vasemmistolainen. Muistan omien omaisteni kohdalla luonnollinen reagoinnin: Pettersson oli syyllinen ja Rabe ym. raivostuttavia häirikköjä ym. Näinhän media ja yhteiskunta auktoriteettien suulla opettivat. Yrsasta voisi muistaa, kuinka hän arvosteli sankariaan Albert Speeriä, josta oli kiinnostunut. Speer kuulemma kiehtoi häntä, mutta oli siis langennut "pahuuden" kelkkaan. Kuitenkin tiedämme, että Speer joutui valehtelemaan henkensä edestä sodan jälkeen. Todellisuudessa tämä valehtelu isänmaansa ja kansansa tappioksi oli hänen halveksittavin tekonsa. Yrsa syyllistyy vapaahetoisesti joukkomurhan peittelyyn ja mahdollistaa syyllisten jäävän pimentoon, saati sitten, että joutusivat vastuuseen.

M/S Estonia ei ole ainoa autolauttakatastrofi, joka on tapahtunut epäselvissä olosuhteissa. 12.1.1995 Aftonbladet paljasti, että jokin suuri reikä laivan M/S Jan Heweliusz rungossa vaikutti tämän uppoamiseen talvimyrskyssä 14.1.1993. Se oli lähtenyt klo 22.30 Swinoujsciesta (Swinemünde?) Ystadiin, kun se upposi 35 km Sassnitzista.  Onnettomuus vaati 54 kuolonuhria. Päiviä onnettomuuden jälkeen raportoitiin, että kysymyksiä oli herättänyt miksi kapteeni Andrzej Ulasiewicz oli lähtenyt niinkovaan myrskyyn ja miksi häneltä oli vienyt puoli tuntia siihen, että oli lähettänyt ensimmäisen hätäviestin. Onnettomuus vei 10 rautatievaunua ja 29 rekkaa, mukaan lukien 7 ruotsalaista ajoneuvoa, kun laiva upposi vain 11 m. Kokonaisia rekkoja ja suuria kontteja/pakkauksia on sittemmin kadonnut jäljettömiin hylystä, sanoi hämmästynyt Aftonbladetin toimittaja. "Ne on täytynyt jonkun nostaa hylystä! On tarvittu suuri operaatio sellaiseen toimenpiteeseen. Saksalaiset viranomaiset vahvistivat reiän olemassaolon rungossa.

Paljon kysymyksiä on herättänyt myös tanskalaisomisteinen Scandinavian Star. 7.4.1990 kusi erillistä tulipaloa vei hengen 158 matkustajalta.Siitä lähtien ikävä vaikutelma suuren luokan peittelystä on löyhkännyt mystisen ja traagisen tapahtuman ympärillä. On puhuttu vakuutuspetoksesta ym., mutta tähän päivään saakka viranomaisten toiminta asian suhteen on ollut kummallista. Voisiko olla niin, että niin Estonia kuin jan Heweliusz olivat osa kansainvälistä salakuljetusreittiä? Siten monia muitakin laivoja on olemassa ja myös muita reittejä. Onko aseita ja radioaktiivista materiaalia kuljetettu salaa Idästä Länteen Ruotsin kautta viranomaisten myötävaikutuksella? Iran-Contra-affäärin ja siihen liittyneiden ja sen yhteydessä paljastuneiden asereittien ym. tapahtumien suhteen tämä ei ole mitenkään mahdotonta. Tätä kokoluokkaa oleva jupakka voi johtaa valtaviin ponnistuksiin totuuden salaamiseksi."Haluaisin osoittaa, kuinka poliittinen establishmentti näyttäisi pitävän avainmedian toimittajia ja julkaisijoita rautaisessa ottseessa." Näin totesi Henning Witte Nexus New Timesissä julkaisemassaan artikkelissa. "Tunnen monia toimittajia, jotka olisivat halunneet julkaista Estonian pommikuvatja muut outoudet, mutta heidät on pysäytetty korkeimmilta tahoilta tulleilla määräyksillä heidän tiedotusvälineissään. Joitain on jopa erotettu." "Jos en olisi kokenut itse kaikkea tätä, en olisi koskaan uskonut, että ruotsalainen media ja sen toimittajat olisivat näin raskaasti sensuroituja ja että ne väärentäisivät tai salaisivat materiaalisia todisteita."

NATO:n laivastoharjoitus ym.

On harvoin mainittu sitä, että onnettomuus tapahtui 10-päiväisen Nato:n sotaharjoituksen ensimmäisenä päivänä. Yli 15 laivaa ja suuri määrä merivoimien ilmavoimia oli mukana. Harjoituksissa olivat mukana Nato-maiden lisäksi kumppaneina Venäjä, Ruotsi, Puola ja Liettua.Pääosa harjoituksista tapahtui Skagerrakissa, Norjan, Tanskan ja Ruotsin välissä. Kirjan The Hole (2006) kirjoittaja Drew Wilson kirjoitti, että NATO:n pelastusjoukot olisivat voineet pelastaa ainakin muutamia ihmishenkiä henkilökuntaa ja välineitä luovuttamalla. Lisäksi on olemassa todisteita siitä, että Estonian hätäsanomien kulkua häirittiin (VHF-kanava 16 ja 2182), kuten myös kaikkia radioyhteyksiä Suomen koko etelärannikolla. Eivätkö NATO-yksiköt tekosatelliitteineen ja muine laitteineen kuulleet Estonian viestitystä? On hyvä huomioida, että puhelin- ja muiden yhteyksien katkeaminen tapahtui myös tarkasti JFK:n salamurhan ja Syyskuun 11. päivän iskujen v. 2001 aikana. Werner Humel, saksalainen tutkija, osoitti, että paikallinen radioverkko oli ollut alhaalla klo 01.03 - 01.58. Juuri sen ajan, joka kului Estonian ensimmäisistä vaikeuksista sen uppoamiseen pois tutkakuvasta. Kaikki nämä seikat viittaavat tiedustelupalveluiden tai armeijan vastaavien voimien sekaantumisen laivan uppoamiseen / upottamiseen. Hätäsignaalien blokkaaminen viittaa osallistumiseen massamurhaan.

On myös viitteitä, että tässäkin yhteydessä on esintynyt ilmiö, jossa terrori-iskua edeltää juuri vastaavanlaisen terrori-iskun varalta järjestetty harjoitus. Joskus harjoitus on menossa parasta aikaa, kuten 7/7/2005 tai 11/9/2001, jolloin juuri harjoiteltu terroriskenaario tapahtuikin juuri tuolloin täsmälleen sillä tavalla, kuin harjoituksien käsikirjoitus sen kuvasi. Ja samoihin kohteisiin. Tutkija Christopher Bollyn kertoo, että M/S Estonia oli osallistunut v. 1994 ainakin kaksi kertaa harjoituksiin pommi-iskun varalta. Toinen harjoituksista oli viety läpi juuri uppoamismatkaa edeltävänä päivänä. Feikkipommi-harjoitus järjestetiin tallinnassa yhdessä RITS:n, Ruotsin Meripalokunta- ja pelastuslaitoksen ja Tukholman Poliisin kanssa.Terrorisimulaatio sisälsi skenaarion, jossa feikkipommi oli sijoitettu sauna- ja uima-allasalueelle alemmalle kannelle, vesirajan alapuolelle laivan keulaan. Toinen pommi oli asetettu ensimmäisen kannen vuodeosastolle eli myös vesirajan alapuolelle. Ainakin ensimmäinen toi mieleen seuraavan päivän reiän sijainnin.Skenaariossa pommit räjähtivät noin puolimatkassa Ruotsin ja Eestin välillä. Juuri näin tapahtuikin sitten seuraavana yönä. Hädän ja tuhon keskellä miehistön jäsenet kuulivat koodatun tulipalohälytyksen "Hra Taivaanvalo 1:een ja 2:een" laivan julkisesta verkosta. Tätä viestiä oli käytetty harjoituksessa vuonna 1994 helmikuussa. "Mr. Skylight" oli signaalipalomiehille edetä paloasemiin 1 ja 2 ja valmistautua vahinkojen kontrolloimiseen. Annettu hälytys viittasi vahinkoihin, jotka oli aiheuttanut räjähdys ja jotka vaativat välitöntä puuttumista/huomiota.

Uppoamispäivänä Aftonbladet raportoi, että pelastustyöntekijä Kenneth Svensson oli pelastanut ruotsalaisella helikopterilla Y-64 yhdeksän miehistön jäsentä. Aluksi ei esitetty nimilistoja, mutta myöhemmin paljastui, että kyse oli miehistön jäsenistä Avo Piht, Kalev Vahtras, Hannely ja Hanka-Hannika Veide, jotka oli poimittu pelastuslautalta X1 n. klo 03.30. Sama kpteri ja Kenneth Svensson oli noutanut klo 3.50 lautalta X 2 henkilöt Kaimur Kikas, Merit Kikas, Tiit meos, Agur Targama ja Ago Tomingas. Nämä pelastetut oli sitten viety Huddingen sairaalaan, jonne he saapuivat klo 04.40 28.9.1994. Nämä pelastukset on täysin sensuroitu muutamaa vuotta myöhemmin julkaistusta loppuraportista (JAIC). Sen mukaan Kenneth Svensson pelasti vain yhden ihmisen klo 05.10. Svensson sai palvelustaan ansiomitalin Ruotsin ylikomentaja Owe Victorinilta, joka on korkea vapaamuurari. Häneltä vaadittiin, että hän ei koskaan saisi kertoa asiasta mitään enää. Sama komentaja on osoitettu henkilöksi, joka salli Neuvosto-aseiden salakuljetuksen Eestistä. Tullikomissionaari Ulf Larsson ja Owe Victorin olivat sopineet salaa, että erityinen vanhempi tulliviranomainen sallii laittoman kuljetuksen etenemisen puhtaana ilman mitään tarkastuksia Tukholmaan. Tämän sopimuksen nojalla ainakin kaksi kertaa Estonia oli salakuljettanut syyskuussa 1994 aseita Tallinnasta Ruotsiin.

Em. tyylin salakuljetuksesta ja tulliviranomaisten ym. viranomaisten osallisuudesta on esitetty paljon todisteita. Kirjailijan mukaan on myös todisteita siitä, että miehistön jäseniä kidnapattiin ja kuljetettiin pimeästi maasta pois Arlandan lentokentän kautta.Ruotsalaisen journalistin Sven Anérinmukaan väkivaltaiset kidnappaukset Ruotsista eivät ole mikään uusi ilmiö. Nämä kidnapatut olisivat voineet todistaa tapahtumista laivalla ja mahdollisesti uppoamisen syistä. Ruotsin siviili-ilmailuhallituksen tiedotuspäällikkö Jan Lindqvist on tarjonnut Anérille dokumentteja kahdesta Arlandasta lähteneestä koneesta, joissa on ollut 9 rekisteröimätöntä matkustajaa. Ensimmäinen kone oli Boeing 727-200, rekisteröity VR-CLM, joka kuului Larman Aviation Cayman Ltd. -yhtiölle, Bermudassa sijaitsevalle yhtiölle, jonka on perustanut Lars-Erik Magnusson, ruotsalainen kiinteistömoguli, joka oli investoinut raskaasti Turkmenistanin öljy- ja kaasuteollisuuteen samana vuonna. 161-paikkainen kone saapui Amsterdamista 27.9.1994 ilman matkustajia ja se lähti seuraavan päivänä klo 20.54 mukanaan 4 rekisteröimätöntä matkustajaa. Toinen kone, Gulfstream 4, rekisteröity N971L, kuului International Lease Finance Corporationille (ILFC) Los Angelesissa. Kone saapui Amsterdamista n. klo 23 28.9.1994 ilman matkustajia ja lähti klo 05.13 29.9. mukanaan 5 rekisteröimätöntä matkustajaa Maineen. Arlandassa on käytäntö että ILFC Gulfstreamin varaukset tehdään USA:n suurlähetystöön Tukholmassa. ILFC on lentokoneiden leasing-yritys, jota kontrolloi miljardööri Maurice R. Greenburgin American International Group (AIG). IFLC:llä on liiketoimintaa lähes jokaisen suuren lentoliikenneyrityksen kanssa maapallolla.

Eräiden tutkijoiden mukaan Maurice Greenberg on keskeinen hahmo laajimmassa liittovaltiotason bailoutissa USA:n historiassa, kuten hänen on osoitettu olleen syvällä 9-11 -salaliitossa.AIG onmaailman laajin vakuutusyhtiö, jonka alaisia ovat Marsh McLennan, ACE Ltd ja AIG tytäryritys ja "yksityinen vakoilutoimisto", Kroll-Associates Kroll (kaikki CIA:n välineitä myös) ja jotka kaikki ovat Greenbergin perheen pyörittämiä. Maurice "Hank" Greenberg on CFR-jäsen ja AIG:n kummisetä. Perheen lonkerot ulottuvat onnettomuuden ympärille monelta osin. "Hank" on myös entinen New Yorkin Fed-pankin johtaja, ollut ehdokas CIA:n johtoon, Bilderberg-kokousten säännöllinen osanottaja, aiempi New Yorkin pörssin johtaja, Starr Foundationin puheejohtaja ja hänet on yhdisettty useisiin USA:n tiedusteluun linkitetyiksi ymmärrettyihin firmoihin.

Kuten alussa oli puhetta, Tidningarnas telegrambyrå TT raportoi vain muutama tunti onnettomuuden jälkeen, että n. 70 hallintovirkailijaa Tukholman poliisista oli ollut matkustajien joukossa.He olivat virallisesti osallistuneet Valtion työntekijäyhdistyksen järjestämälle kurssille. Tutkija Bollyn on paljastanut informaatiota, jonka mukaan poliisimiehet olivat juuri osallistuneet em. pommihatrjoitukseen ja he olivat paluumatkalla kotiin, kun laiva upposi. 70 poliisista vain muutama selvisi hengissä. On kummallinen sattuma, että juuri tämä määrä matkustajaluetteloista puuttuneita matkustajia vastaa näiden poliisimiesten määrää, jotka olivat juuri suorittaneet harjoitukseen laivalla ja jotka toisten dokumenttien mukaan olivat "poliiseina palkattuja, mutta eivät poliiseja." Mitä tämä tarkoittaa? Olivatko he tilintarkastajia ja kirjanpitäjiä? Vai olivatko he turvallisuuspalveluiden palkkaamia poliiseja tai muita salaisten voimien jäseniä?

12 kommenttia:

  1. Selvästi järjestetty juttu - ei mikään onnettomuus. Jutun tutkinnassa näkyy selvästi hyvin vahvaa ohjailua jostain vapaamuuraritahoilta tms.

    Ihmisten pitäisi tietää millaisten hirviöitten vallan alla elämme näinä päivinä, silti moni elää jossain pilvilinnoissa tv:n takia.

    En tiedä pitikö itkeä vai nauraa, aina kun tämä "onnettomuustutkija" ilmestyi ruutuun selittelemään, myös muiden tapausten yhteydessä :

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1411744038450

    http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/lehtola-tyrmaa-ruotsalaisten-estonia-hankkeen-turhana/87648/


    VastaaPoista
  2. Jutta Rabe Estonia 1994
    https://www.youtube.com/watch?v=4oLYxqjokSs

    Suorastaan rikollista selittelyä meillä keulavisiireistä yms., kun aukko laivan kyljessä näkyy selvästi tuossa.

    Hyvin noloa miten Suomen ja Ruotsin rannikkovartiosto yritti ilmeisen käskettynä tuota tutkimusta estää, vaikka olivat kansainvälisillä vesillä. Asenne kertoo taas kaiken. Olisivat päinvastoin auttaneet tuota tutkimusryhmää, kun kerran paikalla olivat.



    VastaaPoista
  3. http://heiwaco.tripod.com/news.htm

    VastaaPoista
  4. Ole Dammegård on hokannut ilveilyn tässä "muslimiterrorissa" mitä nyt on ollut täällä Euroopassa :

    Esim. Ohessa Breivik lavastuksesta Oslosta 2011. Naisella iso puutikku päässä, eikä nouse ambulanssiin. Sen sijaan, uhrit viedään bussiin?
    https://youtu.be/RoTTMrQ3Sc8

    Jopa pösilön pitäisi periaatteessa huomata tuollaiset lavastukset, ei tartte kuin pysäytyskuvia vähän tarkemmin kattella.

    Mutta, eipä ihmisiä näinä päivinä tunnu kiinnostelevan yhtään minkään asian todellinen luonne tässä maailmassa...


    VastaaPoista
  5. https://www.youtube.com/watch?v=JC4OWCKlF1Q

    Yli kaksi tuntia Breivikistä ja Oslon / Utön tapahtumista

    VastaaPoista
  6. Ihan asiallinen suomenkielinen video Estoniasta:

    https://youtu.be/4ptatFQFk6I

    VastaaPoista
  7. Estonian kyljessä on Jutta Raben (Alfamerin kirja 2002) mukaan on kaksi reikää. Ilmeisesti aluksen kyljessä keskemmällä on myös repeämä / räjäytetty aukko, jota on yritetty PEITTÄÄ hiekalla !

    Löytyyköhän tästä aukosta kuvia, siis muita kuin tuo Jutta Raben kirjassa oleva yksi mustavalkoinen kuva ? Hän sanoo kirjassa, että he kuvasivat sen hyvin tarkasti kauko-ohjattavalla robottikamerallaan ?

    VastaaPoista
  8. Kah, tekstissä olisi pitänyt painottaa tosiaan, että myös pommireikä löytyi. Alushan piti peittää hiekalla. Tosiasiassa peittäjät olivat vain pettäneet runkoa pommireikään saakka. Sitten työ oli ätetty kesken ja taas lätisty jotain moraalisaarnoja ja selitelty. Jutta Raben ryhmä kuitenkin löysi reiän kuin ihmeen kaupalla. Se oli peitetty liian ohuelti ja se oli tullut jälleen esiin. Kun hiekkaa vähän tongittiin tai sen läpi tuli jokin virtaus. Luulin tuon reikäkuvan olleen juuri tämä reikä. En nyt ole varma

    VastaaPoista
  9. Joo tuo onkin se rampin näytereikä

    VastaaPoista
  10. Mutta onhan sekin pommireikä.

    VastaaPoista
  11. Pitää nyt sitten kun jaksan tarkastaa tämä reikäjuttu. Eli joutuivatko etsimään juuri keulareikää hiekan alta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä voi peittää, vaan keskivaiheilla kyljessä vesirajan alapuolella on mahdollisesti toinen reikä joka on melkein kokonaan hiekkakummun alla.

      Hiekkaa on siis jo 90-luvulla kipattu juuri sopivaan kohtaan laivan päälle, ja ehkä jollain turbiinilla vielä puhallettu keoksi laivan kylkeä vasten, koska joku sukeltaja ihmetteli myös laivan sisuksiin joutunutta hiekan määrää. Jotain on siis yritetty peitellä - sanoo Rabe.

      Rabe otatti siis näytteet helpommin löydettävästä keulapäässä olevasta reijästä ja tätä reikää on mahdotonta peittää millään peittämättä koko laivaa. Muistathan betonointiaikeet ...

      Mutta yksikin kongreettinen todiste tahallisesta tihutyöstä riittää eli ne näytepalat. Ja peittelytoimethan toimivat jo sinällään aihetodisteena.

      Siksi Rabe teki Saksan viranomaisille tutkintapyynnöön 850 ihmisen murhasta silloin sukellusretkensä jälkeen, mutta eipä näitä tutkita. Joku keskitysleirin vartijana ollut 90-vuotiashan saattaa olla vielä elossa ja siihen pitää keskittyä.

      Poista